

Keitä olemme?
Visma koostuu kymmenistä melko itsenäisesti toimivista yhtiöistä. Meitä ei yhdistä yksi täysin yhtenäinen kulttuuri tai samanlainen huppari. Visman kulttuurin perustan luo vahvat arvot, mutta jokainen yhtiö tuo kulttuuriin omat mausteensa. Tässä ainutlaatuisessa tavassa organisoitua on vismalaisten kannalta monia hyviä puolia. Kukaan ei huku konsernin rattaisiin, vaan työtä pääsee tekemään pienessä tiimissä lähellä asiakasta. Johto on myös lähellä ja päätöksenteko nopeaa. Taustalla on aina kuitenkin vakaan konsernin tuki.
Vismalla työn merkitys syntyy siitä, että ratkomme elämän aitoja haasteita päivittäin. Jotta onnistumme siinä, tulee meidän kukoistaa erilaisten vahvuuksien kautta. Uskomme onnellisen työyhteisön, rennon ilmapiirin ja parhaan lopputuloksen syntyvän ennen kaikkea siitä, että jokainen voi tulla töihin omana itsenään.
Mitä tarjoamme?
Arvomme yhdistävät meitä
Yrittäjähenkisyys
Yrittäjähenkisyys tarkoittaa meille sinnikkyyttä haastaa nykyistä löytääksemme jotakin parempaa. Menestyskoodiimme on kirjoitettu yhteistyön, luovuuden ja uuden luomisen yhtälö, jonka lopputulokset hyödyttävät asiakkaitamme ja koko yhteiskuntaa.
Vastuullisuus
Muovaamme jatkuvasti toimintaamme maailman muuttuessa ympärillämme ja autamme osaltamme vastuullisen liiketoiminnan ja yhteiskunnan kehittämisessä. Annamme kaikkemme, mihin sitten ryhdymmekin - luoden arvoa ihmisille, yrityksille ja yhteiskunnalle luotettavan teknologian avulla.
Sitoutuneisuus
Asiakkaamme luottavat kykyymme luoda teknologiaa ja palveluita, jotka helpottavat heidän arkeaan. Otamme luottamuksen tosissamme ja teemme kaikkemme, että yllämme sellaisiin huippusuorituksiin, joiden avulla asiakkaamme menestyvät.
Yhteisöllisyys ja monimuotoisuus
Kukoistamme erilaisten vahvuuksien kautta. Erilaisten taustojen, maailmankatsomusten ja asiantuntemuksen yhdistäminen tekee meistä parempia ongelmanratkaisijoita. Erilaisuutta hyödyntämällä pystymme edistämään kestävää kehitystä ja tarjoamaan huipputason ohjelmistoja monimuotoiselle asiakaskunnallemme.
Bringing new ideas to the table. Combining curiosity with creativity. If you are a person who can materialise ideas and visions, then the door is open no matter what you want to do.