
Varhaisen tuen hälytysmerkit – näin puutut ajoissa työkyvyn laskuun
Varhaisen tuen hälytysmerkit ovat signaaleja työntekijän varhaisen tuen tarpeesta. Hälytysrajojen avulla tuen tarve voidaan tunnistaa ja puuttua haasteisiin mahdollisimman varhain.
Varhaisen tuen hälytysmerkit ovat signaaleja työntekijän varhaisen tuen tarpeesta. Hälytysrajojen avulla tuen tarve voidaan tunnistaa ja puuttua haasteisiin mahdollisimman varhain.
Työaikakirjausten manuaalinen tulkitseminen palkanlaskentaa varten on useiden yritysten murheenkryyni. Tiiman automaattinen työajan TES-tulkinta vähentää virheitä ja varmistaa, että palkat saadaan maksuun ajallaan.
Tiiman asiakkaat ovat aktiivisesti mukana työvuorosuunnittelun uudistamistyössä. Uusi käyttäjäystävällisempi versio lanseerataan vuoden 2023 aikana.
Työajanseuranta on määritelty Suomen laissa. Kuten tiedämme, totuus on kuitenkin yllättävän monessa asiantuntijaorganisaatiossa jotain aivan muuta.
Yleisesti kuultu lause onkin: “Emme seuraa työaikaa, sillä luotamme työntekijöihimme. He tekevät työt silloin kun se heille parhaiten sopii – paikasta riippumatta.”
Työajanseurantajärjestelmä Tiima Numeron monipuolistuu vuonna 2022. Panostamme etenkin työajan seurannan sujuvuuteen mobiilisovelluksella.
HR-raportteja ei koskaan kannata rakentaa mutupohjalta.
Tässä blogissa kerromme, miten rakennat HR-raportit järkevistä lähtökohdista, ja millaisilla työkaluilla ne kannattaa toteuttaa.
Monet kunnat takeltelevat työajanseurannassa samojen haasteiden kanssa. Listasimme miten nämä ratkaistaan.
Teetkö lomasuunnittelun Excelissä? Ei kannata.
Tässä pari fiksumpaa vaihtoehtoa (ja toki myös perustelut niille).
Kenellä on oikeus lyhennettyyn työaikaan ja miten 80% työaika ja muut työaikajoustot vaikuttavat työpaikan arkeen ja järjestelyihin? Lue blogista!
Haluatko kehittää työhyvinvointia yrityksessäsi? Listasimme tähän blogiin viisi podcastia jotka kannattaa ottaa kuunteluun!
Työajanseurannan ei tarvitse olla ydinfysiikkaa, vaan parhaassa tapauksessa sen voi aloittaa sujuvasti jo parissa päivässä. Listasimme neljä vinkkiä helppoon ja sujuvaan työajanseurantaan.
Henkilöstöön liittyvää dataa alkaa yleensä karttumaan reippaassa tahdissa siinä vaiheessa, kun yritys kasvaa ja manuaalinen tiedon hallinta korvataan HR-järjestelmillä. Mutta kuinka HR-dataa kannattaa hyödyntää?
Mitä eroa on työvoiman hallinnalla ja perinteisellä työvuorosuunnittelulla? Entä mitä tarkoittaa optimointi työvuorosuunnittelussa tai keskitetty suunnittelu? Tässä artikkelissa käymme läpi yleisimmät työvoiman hallintaan liittyvät termit ja niiden merkitykset.
Työajan kirjaaminen tuottaa monissa organisaatioissa tuskaa. Lue kolmen asiantuntijan vinkit siihen, miten työntekijä saadaan sitoutettua työajan kirjaamiseen.
Esimiestyö vaatii erityisiä taitoja, joiden avulla työntekijöiden onnistumisia tuetaan. Asiantuntijamme vinkkien avulla löydät lisää aikaa ihmisten johtamiselle ja opit arvioimaan kuinka hyvin siinä onnistut.
Yrityksen terveystarkastukseen kuuluu työhyvinvoinnin mittaaminen. Näiden vinkkien avulla houkuttelet parhaat osaajat ja saat parempia tuloksia myös viivan alle.
Työajanseuranta on yksi tärkeimmistä mittareista työhyvinvoinnin ja työn kuormittavuuden arvioimiseen. Se tuo säästöjä paitsi työhyvinvoinnin näkökulmasta, myös monesta muusta syystä. Tässä listattuna tärkeimmät asiantuntijayrityksen näkökulmasta.
Kaipaatko lisää seurattavaa sosiaalisen median kanavissa? Tässä valmis lista mielenkiintoisista ja näkemyksellisistä HR-alan some-keskustelijoista.