
Varhaisen tuen keskustelu työntekijän työkyvyn tukemisessa
Varhaisen tuen keskustelun tavoitteena on tunnistaa työntekijän haasteet ja tarjota hänelle tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta työkyky voidaan säilyttää.
Varhaisen tuen keskustelun tavoitteena on tunnistaa työntekijän haasteet ja tarjota hänelle tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta työkyky voidaan säilyttää.
Varhaisen tuen hälytysmerkit ovat signaaleja työntekijän varhaisen tuen tarpeesta. Hälytysrajojen avulla tuen tarve voidaan tunnistaa ja puuttua haasteisiin mahdollisimman varhain.
HR-raportteja ei koskaan kannata rakentaa mutupohjalta.
Tässä blogissa kerromme, miten rakennat HR-raportit järkevistä lähtökohdista, ja millaisilla työkaluilla ne kannattaa toteuttaa.
Tänä päivänä yrityksissä ja yhteiskunnassa kiinnitetään entistä enemmän huomiota työntekijöiden jaksamiseen. Yritykset haluavat pitää huolta työntekijöistään ja työntekijät ymmärtävät, että heillä on työntekijöinä oikeus saada tukea työkyvylleen. Juuri tähän tilanteeseen varhaisen välittämisen malli on luotu.