Tunnistearkisto: työajanhallinta

Syötteen tilaus
70 päivää vismalaisena

70 päivää vismalaisena

Olen ollut joulukuun puolivälistä lähtien markkinoinnin ja sisällöntuotannon harjoittelijana Visma Enterprisessa täällä Helsingin keskustan Visma-talossa. Taustani on kirjallisuustieteessä, mutta viime syksyn ja tämän kevään ajan olen laajentanut osaamistani liiketoimintakoulutuksessa, jonka osa tämä harjoittelu on. Saatatte miettiä, mitä kirjallisuustieteilijä ja pesunkestävä humanisti tekee keskellä ohjelmistojen ja markkinoinnin maailmaa. Kävi ilmi, että aika paljonkin.

Visma Enterprisen vuosi 2015 ja vähän päälle

Viimeinen puolitoista vuotta on ollut muutosten aikaa meillä Visma Enterprisessa; Visma osti Logiumin ja nimemme muuttui viime vuoden lokakuussa. Oston myötä tulleet muutokset ovat olleet hyviä, vahvistaneet osaamistamme ja tuoneet vielä paremmat mahdollisuudet palvella asiakkaitamme jatkokehittämällä markkinoiden parhaita työkaluja. Kesäkuussa joukkomme kasvoi 12 henkilöllä Saima Soft -liiketoimintaoston yhteydessä, ja saimme erityisosaamista HR- ja rekrytointijärjestelmiin.