Aurinkoisena tammikuun lauantaina 24 vismalaista eri puolilta Suomea kokoontuivat Lahden hiihtostadionille Janne Marvailan ja Jari Isometsän pitämään hiihtoklinikkaan. Joukko oli varsin kirjava: osa oli pysähtynyt matkalla vuokraamaan sukset, jotta pääsevät tutustumaan hiihtoon vuosien jälkeen, osa puolestaan treenaa huhtikuun Ylläs-Levin hiihtomaratoniin.
Hiihtäjät jaettiin kuuden hengen ryhmiin ja hiihtoklinikoilla käytiin läpi perinteisen hiihtotyylin perustekniikat: tasatyöntö, yksipotkuinen tasatyöntö ja vuorohiihto. Keskittymällä näihin kolmeen tekniikkaan, saa kuntohiihtäjä jo hyvän läpileikkauksen lajiin. Haarakäynti ja laskut jätettiin tuleville klinikoille.
Oikea tekniikka oikeassa maastossa lisää hiihdon taloudellisuutta, erityisesti pidemmillä matkoilla.
Minkä tekniikan valitsen?
Kuntohiihtäjä voi käyttää tasatyöntötekniikka helpossa maastossa. Se on nopein ja ehkä jopa helpoin perinteisen tekniikka. Tasatyönnössä tärkeintä olisi saada koko kroppa käyttöön, ei vain käsiä. Käsistä loppuu varsin nopeasti voima, jos tasatyöntö pelkkien käsien varassa. Sauvat pyritään iskemään maahan hieman siteen eteen niin, että samalla kehon paino siirtyy käsille. Tasatyöntö aloitetaan aktivoimalla keskivartalon ja vatsan lihakset. Työntö pyritään pitämään napakkana, jotta päästään liukumaan pitkään. Tekniikka vaatii lihaskestävyyttä ja voimaa. Naisena voin todeta, että voimatasojen nosto on itselläni jatkuva projekti. Naisen ja miehen fysiologiassa on tässä selviä eroja. Tasatyöntöön saat lisää vinkkejä esimerkiksi Hiihto-lehden tekniikkakoulusta.
Yksipotkuisessa tasatyönnössä tärkeitä asioita ovat ajoitus ja rytmi sekä hyvä tasapaino, koska tekniikassa ollaan yhdellä suksella nimensä mukaisesti. Itselle hyvä muistutus oli liun pituus. Sen valmentaja Janne korjasi heti päivän alussa. Takaa tulevan jalan palautuksen yhteydessä on hyvä antaa jalan tulla ilmassa lähes toisen monon viereen, ettei töksäytä takaa tulevaa suksea liian aikaisin maahan. Yksipotkuista tasatyöntöä käytetään loivissa ylämäissä sekä tuulisella säällä myös tasaisella. Se on taloudellisin etenemistapa näissä tilanteissa. Lue myös muut tekniikkavinkit.
Vuorohiihto on kuntohiihtäjille tutuin ja eniten käytetty tekniikka. Sitä käytetään niin loivien kuin jyrkempien mäkien tekniikkana. Tekniikassa ei kannata olla liian kiire. Olisi hyvä malttaa suksen antaa liukua tarpeeksi pitkään eteenpäin eikä hosua suksen alastuonnissa. Liian nopeassa alastuonnissa vuorohiihdon katkaisee kahden jalan liuku, mikä ei kuulu tekniikkaan. Itse sain Jarilta hyvän vinkin rennosta ylävartalosta. Haastavammassa maastossa voimien hieman hiipuessa tulee helposti haettua lisävoimaa ylävartalosta puristamalla. Terhi, rentoutta hiihtoon! Lue lisää vuorohiihdon tekniikasta.
Hyvä hiihtotekniikka lisää lajin nautinnollisuutta. Osaat käyttää ja vaihdella tekniikoita maaston mukaan. Oikea tekniikka oikeassa maastossa lisää hiihdon taloudellisuutta, erityisesti pidemmillä matkoilla.
Nautinnollisia hiihtokilometrejä kaikille!
