Organisation

Visma Academy kouluttaa uusia ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin, Lahteen ja Lappeenrantaan - viime vuoden ohjelman työllistymisprosentti 89%

Visma-yhtiöt kasvavat vauhdilla, mikä tarkoittaa jatkuvaa tarvetta rekrytoida ohjelmistokehittäjiä. Alalla on kuitenkin kova puute osaajista, joten tähän vastataan kouluttamalla heitä lisää itse. Visma Academy on rekrytoiva koulutusohjelma, jonka tavoitteena on kouluttaa ja työllistää uusia tulevaisuuden ohjelmistokehittäjiä Visma Consultingin ja Visma Solutionsin tehtäviin.

Ohjelma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2020, jolloin ohjelmaan osallistuneiden työllistymisprosentti oli 89%. Osallistuneet kokivat ohjelman onnistuneeksi, ja myös Vismalla oltiin erittäin tyytyväisiä tuloksiin. Kun viime vuoden ohjelma onnistui loistavasti tavoitteissaan oli selvää, että se halutaan käynnistää tänäkin vuonna.

“Koulutusohjelman päätavoite oli oppiminen, mutta sen lisäksi osallistujat saivat luotua jotain sellaista, josta on myös firmalle lisäarvoa tulevaisuudessa. Uskon, että jokaisella harjoittelijalla on nyt hyvät eväät lähteä edistämään uraa ohjelmistoalalla“, kertoo Visma Solutionsin tuotekehityksen johtaja Ville Vähä-Nuuja

Visma Academy on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, joilla on soveltuvaa taustaa kehittyä ohjelmistokehityksen asiantuntijoiksi. Tätä kokemusta voi olla esimerkiksi koulutuksen, töiden tai harrastuneisuuden kautta. Kaikista tärkeintä on kuitenkin mielenkiinto ja motivaatio kehittyä sekä viedä osaamistaan uudelle tasolle.

Ura Vismalla tarjoaa monia mahdollisuuksia esimerkiksi front-end-, mobiili-, full stack- tai back-end-kehitystehtävissä. Tarvetta on niin vasta-alkajille kuin kokeneemmille asiantuntijoille. Viime vuonna Visma valittiin myös Suomen toiseksi parhaaksi työpaikaksi suurten yritysten kategoriassa. Visma Solutionsille tämä oli jo yhdeksäs sijoitus GPTW-kilpailussa, mikä kertoo paljon hyvästä ilmapiiristä sekä mielekkäästä tekemisestä työpaikalla.

Ohjelman organisoivat Visma, Saranen, ELY-keskus ja TE-palvelut yhteistyössä. Koulutusohjelma kestää kuusi kuukautta, ja hakuprosessista sekä toteutuksesta vastaa Saranen. Ohjelman hakuaika päättyy 25.1.2021 ja koulutus alkaa helmikuussa. Tutustu tarkemmin ja hae osoitteessa: www.saranen.fi/visma

Lisätiedot: 

Ville Vähä-Nuuja, tuotekehityksen johtaja, [email protected]

Visma Solutions Oy

Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Suomessa lähes 70 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat Visma Netvisor, Visma Severa ja ValueFrame, Maventa sekä Visma Sign. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1400 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com

Visma Consulting Oy

Visma Consulting on IT-konsultointiin ja ohjelmistoratkaisuihin keskittyvä palveluyritys. Yrityksen erityisosaamisaluetta ovat palvelumuotoilu, digitaaliset palvelut, ratkaisukehitys, tiedolla johtaminen ja tekoälyratkaisut. Yhtiön asiakaskuntana on suomalaiset suuryritykset sekä julkinen sektori. Visma Consultingin asiakasprojekteissa työskentelee yli 400 henkilöä. Yhtiön toimistot ovat Helsingissä, Hyvinkäällä, Tampereella, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä. Visma Consulting on osa pohjoismaista Visma-konsernia. www.vismaconsulting.fi

Lehdistön yhteyshenkilö

Sanna Burton

Brändi- ja viestintäjohtaja

+358 50 322 5222