Teknologiaa huomisen tekijöille

 

Visma on yksi Euroopan johtavista ohjelmistotaloista. Meidän tehtävämme on auttaa sekä yrityksiä että yhteiskuntaa ottamaan paras hyöty irti arjen ja liiketoiminnan sujuvuudelle kriittisistä ohjelmistoista. Palvelemme yli 100 000 asiakasta Suomessa 1400 osaajan voimin.

Visman ohjelmistot ja palvelut yksinkertaistavat ja digitalisoivat keskeisiä liiketoimintaprosesseja sekä yrityksissä että julkisella sektorilla. Meiltä löydät laajan valikoiman ohjelmistoratkaisuja esimerkiksi taloushallintoon, toiminnanohjaukseen, henkilöstöhallintoon, maksuvalvontaan ja kiinteistönhallintaan.

Visma koskettaa lähes jokaisen suomalaisen elämää

Ohjelmistomme ja palvelumme ovat tukeneet suomalaisia yrityksiä ja yhteiskuntaa jo 20 vuotta. Meillä on vapaus kehittyä ja kehittää parempia ratkaisuja joka ikinen päivä.

500 000

suomalaisen palkkoja ei enää tarvitse laskea Excelissä.

100 000

suomalaisyritystä on avullamme poistanut turhan paperityön kirjanpidosta.

1 000 000

koululaisen reissuvihko ei ole koskaan kadoksissa.

700 000

työntekijän matka- ja kululaskuja ei tarvitse tunkea mappeihin.

1 600 000

suomalaista on allekirjoittanut sähköisesti matkustamatta turhia kilometrejä.

1 300 000

asuntoa hallinnoidaan kätevämmin kuin rappukäytävän ilmoitustaululla.

Lähellä asiakasta

288 M€

Liikevaihto 2021

1400

Työntekijöitä

  

Helsinki, Espoo, Hyvinkää, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Salo, Savonlinna, Tampere, Turku, Vaasa, Vantaa 

Paikkakunnat

Tunnetut suomalaiset ohjelmistot ja palvelut


Ohjelmistojamme käyttää yli 100 000 suomalaista organisaatiota. Alla on esimerkkejä tuotteistamme ja palveluistamme. Voit myös valita koko valikoimastamme tarpeisiisi sopivat ohjelmistot ja palvelut.

Visma Fivaldi

M2

Netvisor

Visma Passeli

Visma Sign

Tampuuri

Wilma

Ota meihin yhteyttä


Vismaan kuuluu useita itsenäisesti toimivia yrityksiä. He vastaavat omien tuotteidensa myynnistä ja asiakaspalvelusta. Kaikkien Visma-yhtiöiden yhteystiedot löydät täältä.

 

visma-arvot.jpg

Arvot arkemme kannattelijoina

Visman kasvutarinassa yhdistyy kaksi puolta: suuren ohjelmistotalon vaikuttavuus ja pienten tiimien ketteryys. Visma koostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä, joilla on oma johto, tuotteet ja asiakaskunta. Ainutlaatuisen organisaatiorakenteemme ansiosta toimimme lähellä paikallisia asiakkaitamme ja samalla jaamme maailmanluokan osaamista organisaation sisällä.

Vismaan kuuluvat yritykset ja vismalaiset ovat kaikki erilaisia, mutta jaamme yhteiset arvot. Ne ovat kulttuurimme perusta ja ohjaavat tekemistämme joka päivä.

Yrittäjähenkisyys
Vastuullisuus
Sitoutuneisuus
Yhteisöllisyys ja monimuotoisuus

Lue lisää arvoistamme Visma työpaikkana -sivulta 

Lue lisää