Wilman kautta tehdyt opetustoimen viralliset päätökset, kuten oppimisen tuen, koulukuljetusten ja kouluvalintojen päätökset, ovat nyt saatavilla myös Suomi.fi-palvelussa. Uudistuksen myötä Wilman kautta tehdyt päätökset löytyvät siis samasta paikasta muun viranomaispostin kanssa.
“Tämä on jälleen yksi askel kohti digitaalisempaa ja sujuvampaa asiointia. Kun oppilaitosten päätökset ovat jatkossa saatavilla myös Suomi.fi-palvelussa, niin oppilaiden, huoltajien kuin henkilöstönkin arki helpottuu huomattavasti”, sanoo Wilmaa kehittävän Visma Aquila Oy:n koululiiketoiminnan johtaja Teemu Lehtonen.
Lakimuutos edellyttää valmiutta sähköiseen viranomaispostiin
Uudistus vastaa vuoden 2026 aikana voimaan tulevan lainsäädännön vaatimuksiin. Lakimuutos edellyttää, että viranomaiset – myös opetustoimen organisaatiot – käyttävät sähköisiä Suomi.fi-viestejä ensisijaisena kanavana virallisessa asioinnissa kansalaisten kanssa. Tavoitteena on koota kaikki keskeiset asiakirjat osaksi jokaisen kansalaisen omaa digitaalista asiointihistoriaa.
Edellytyksenä digitaaliselle viranomaisviestinnälle on, että tiedot vastaanottajista ovat ajantasaisia ja varmennettuja, päätökset ovat juridisesti pätevästi allekirjoitettuja, ja tiedonsiirto tapahtuu tietoturvallisesti. Wilma tukee tätä kokonaisuutta tarjoamalla ratkaisun, jossa päätökset allekirjoitetaan ja tallennetaan turvallisesti järjestelmään ennen niiden lähettämistä Suomi.fi-viesteinä.
“Päätöksenteon prosessien on täytettävä sekä lakimuutoksen että tietosuojan vaatimukset. Wilman ratkaisu yhdistää henkilötietojen varmennuksen väestötietojärjestelmästä, sähköisen allekirjoituksen ja Suomi.fi-viestit yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi”, Lehtonen sanoo.
Ensimmäisessä vaiheessa Wilmasta välitetään Suomi.fi-palveluun vain tieto uudesta päätöksestä, mutta itse asiakirjat säilyvät turvallisesti Wilmassa. Tällaisia asiakirjoja allekirjoitetaan vuosittain satoja tuhansia. Järjestelmien integraatiota laajennetaan vaiheittain viranomaislinjausten ja lainsäädännön tarkentuessa. Kun mukaan lasketaan kaikki dokumentit, kuten todistukset, siirtyy niitä Wilman kautta Suomi.fi-palveluun lopulta valtakunnallisesti jopa miljoonia joka vuosi.
Hyötyjä kunnille, oppilaitoksille ja kansalaisille
Sähköiseen viranomaisviestintään siirtyminen tuo merkittäviä etuja kaikille osapuolille. Paperipostin ja manuaalisen työn väheneminen säästää kuntien postitus- ja henkilöstökuluja. Samalla päätökset ja tiedotteet tavoittavat vastaanottajat nopeasti ja luotettavasti. Henkilötietojen varmennus väestötietojärjestelmästä parantaa tiedon laatua ja vähentää virheiden riskiä arkaluonteisten asiakirjojen käsittelyssä.
Wilma on Suomen suosituin opetuksen ja oppimisen alusta, jota käyttää yli kaksi miljoonaa suomalaista perusopetuksesta toiselle asteelle. Wilmalla on keskeinen rooli sen varmistamisessa, että opetuksen järjestäjät siirtyvät sujuvasti ja tietoturvallisesti sähköiseen viranomaispostiin vuoden 2026 alusta lähtien.
“Tavoitteenamme on tehdä viestinnästä entistä avoimempaa, ajantasaisempaa ja saavutettavampaa kaikille. Samalla tuemme kuntia ja oppilaitoksia uusien lakisääteisten vaatimusten täyttämisessä tehokkaasti”, Lehtonen sanoo.
Lisätietoja:
Teemu Lehtonen, koululiiketoiminnan johtaja, Visma Aquila Oy, +358 50 595 5074
Visma Aquila Oy
Visma Aquila Oy ei ole ainoastaan luotettava toimija liiketoimintakriittisten ohjelmistojen alalla – toimimme sen sydämessä teknologian edelläkävijöinä, tuoden luotettavuutta ja inhimillisyyttä osaksi jokaista koodiriviä. Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia ratkaisuja vaativiin teknologiatarpeisiin: Wilma on Suomen suosituin opetuksen hallintajärjestelmä, joka tukee opetuksen hallinnon organisoinnissa ja arvioinnissa, sekä kodin ja koulun välisessä viestinnässä ja tiedonkulussa. Tarjoamme myös Solveon-tuoteportfolion palkanlaskentaan, taloushallintoon, työvoiman hallintaan, henkilöstöhallintoon ja henkilöstön kehittämiseen. Visma Aquila Oy:n liikevaihto on yli 60 miljoonaa euroa ja sillä on 360 työntekijää. Olemme osa eurooppalaista Visma-konsernia.
Visma
Visma on johtava liiketoimintakriittisten pilviohjelmistojen toimittaja, jonka liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa vuonna 2024. Vismalla on yli 2 miljoonaa asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Rakennamme toimivampaa yhteiskuntaa yksinkertaistamalla ja automatisoimalla kaikenkokoisten yritysten ja organisaatioiden työtä. www.visma.fi

