Kuopion kaupunki asiakastarina

Kuopion kaupunki

Kuopion kaupunki säästää palkka- ja henkilöstöhallinnon ohjelmisto Personec F:n automaation avulla 600 000 euroa vuodessa.

Kuopion kaupunki on jo usean vuoden ajan karsinut manuaalisesti tehtävää hallinnollista työtä Visma Publicin Personec F -palkkajärjestelmän automaation ja sähköisen asiointipalvelu Personec F ESS:n avulla. Käyttäjien itsensä tekemien ilmoitusten, automatisoitujen prosessien ja sähköisen hyväksynnän ansiosta säästöä syntyy vuosittain 15 palkkasihteerin vuosipalkan verran eli arviolta noin 600 000 euroa. 

”Visma Publicin osaamisessa meidät vakuutti vahva henkilöstöhallinnon asiantuntemus. Havaitsin heti, että yrityksessä on tavattoman korkeatasoinen ammattitaito.”

Hannu Issakainen, Tietohallintoasiantuntija, Kuopion kaupunki

ESS:n toiminta perustuu Kuopiossa määriteltyihin roolipohjaisiin tavoiteprosesseihin, jotka määriteltiin yhdessä Visma Publicin asiantuntijoiden kanssa. Vastuu anomusten ja ilmoitusten jättämisestä on käyttäjällä itsellään. 

”Ennen ESS:ää loma-anomukset ja muutospyynnöt toimitettiin palkanlaskentaan paperilla. Vaadittavan työn määrä hämärtyi, mikä teki toimintatavasta vain näennäisesti tehokkaan. Nyt kun jokainen vastaa omista ilmoituksistaan, ne eivät jää lokerikkoon tai sisäiseen postiin lojumaan, vaan tulevat kulusäästöjen lisäksi myös hoidettua tehokkaasti”, Kuopion kaupungin tietohallintoasiantuntija Hannu Issakainen kertoo. 

Älykäs järjestelmä automatisoi kriittisiä työvaiheita

Sähköisen asioinnin lisäksi tehokkuutta toimintaan tuo Hannu Issakaisen mukaan myös Personec F -järjestelmän automatiikka. Hän antaa yksinkertaisen esimerkin. 

”Joudumme ajoittain tekemään muutoksia henkilöstön palvelussuhteisiin takautuvasti. Visma Publicin järjestelmällä esimerkiksi 10 vuoden taakse tehtävä ilmoitus palvelussuhteeseen on helppo saattaa voimaan saman tien, sillä järjestelmä tulkitsee sen voimassa olevan työehtosopimuksen valossa. Säästämme valtavasti työtä, kun älykäs järjestelmä tulkitsee työehtosopimuksen säännöt puolestamme sekunneissa ja tapahtumat tallentuvat saman tien oikein”, Issakainen kehuu. 

Käyttäjät tyytyväisiä sähköiseen itsepalveluun

Visma Publicin järjestelmät olivat Kuopiossa tuttuja jo ennen Personec F -järjestelmän käyttöönottoa. Tästä huolimatta uuden järjestelmän omaksuminen jännitti käyttäjiä ennakkoon. Käyttöönotto onnistui kuitenkin paremmin kuin Kuopiossa osattiin odottaa. 

”Käyttöönottoprojekti sujui kivuttomasti ja palaute käyttäjiltä on ollut hyvin myönteistä. En usko, että kukaan haluaisi palata enää vanhaan, jossa lippuset ja lappuset kulkevat usean käsiparin kautta käsiteltäväksi – näennäisesti tehokas työ on nyt historiaa”, hän kiittelee. 

Asiakkaan hyödyt

  • Manuaalisesti tehtävän hallinnollisen työn vähenemisen ansiosta on saavutettu merkittäviä kustannussäästöjä

  • Kriittiset työvaiheet, kuten esimerkiksi takautuvat muutokset palvelussuhteisiin sujuvat helposti Personec F:n automatiikan avulla.  

Arrow.gif

Haluatko kuulla lisää Personec F:stä?

Minua kiinnostaa

Asiantuntijamme palvelevat sinua niin ohjelmistojen hankinnassa ja käytössä, kuin kehittämisessäkin.

Tuki
Tukipyynnöt pääkäyttäjän toimesta Communityyn:
Visma Public Community »

Laskutus
finance.puf@visma.com

Yhteystiedot
Visma Publicin yhteystiedot »

 

Ota yhteyttä - Visma Public Oy