Asiakastarina: Johku
Johku on uudenlainen työkalu ja mukana kulkeva järjestelmä, jonka avulla kauppiaat voivat myydä tuotteita ja palveluita sekä seurata liiketoiminnan kehitystä. Visma Payn eli Visma Payments Oy:n kanssa yhteistyö alkoi pian Johkun perustamisen jälkeen vuonna 2016.
Yksi Johkun perustajista, toimitusjohtaja Sami Hänninen kertoo Johkun ja Visma Payn yhteistyön alkaneen Johkun etsiessä maksunvälittäjää, joka kykenee toteuttamaan heidän tarvitsemansa toimintamallin. Johkun idea on, että jokainen kauppias on itsenäinen, mutta ne muodostavat toistensa kanssa kytköksen ilman jälleenmyyntihierarkioita.
”Maksunvälittäjällä on tässä iso rooli, koska sen täytyy kyetä pilkkomaan asioita.”
Johku-ekosysteemissä voi esimerkiksi olla portaali, jossa on sata eri yrittäjää tuotteiden kanssa ja asiakas voi laittaa kaikkien yrittäjien tuotteita samaan ostoskoriin. Tämän jälkeen Johku yhdessä Visma Payn kanssa pilkkoo nämä osiin, ja tilittää jokaiselle yrittäjälle yhtäaikaisesti sekä komission erikseen myyntikanavalle.
Me näemme yhteistyön Visma Payn kanssa ensisijaisesti strategisena kumppanuutena, jossa yhdessä mahdollistetaan kauppiaille uudenlaiset toiminta- ja yhteistyömallit.
”Johku ei ole klassinen shop-in-shop -konsepti, mitä maksunvälittäjät monesti tarjoavat, eli on pääkauppias ja alikauppiaat. Meillä kaikki on puhtaasti samalla tasolla ja Visma Pay oli ainoa, joka pystyi tämän meille tarjoamaan. Toki myös heidän tuli kehittää asioita jotta tämä onnistuu, eli sitä kautta yhteistyö Visma Payn kanssa on muotoutunut meille hyvin strategiseksi kumppanuudeksi. Luonnollisesti me haetaan tässä molemminpuolista etua", Hänninen kertoo.
Yhteistyökumppanuuden syntymiseen vaikutti erityisesti Visma Payn ratkaisuhalukkuus ja kehitysmyönteisyys.
”Olemme vuosien varrella tehneet yhteistyötä myös muiden maksunvälittäjien kanssa, mutta koimme, että suomalainen toimija Lappeenrannasta oli kiinnostava ja vielä innokas tekemään kehitystyötä, joka oli meille tosi tärkeä elementti. Olen arvostanut Visma Payssä ratkaisuhalukkuutta ja sitä, että ratkaisuja haetaan luovasti. Koska yleensä aina joku ratkaisu löytyy näihin asioihin.”
Johkulla on oltu tyytyväisiä Visma Payn selkeyteen myös kauppiaan näkökulmasta.
”Hallinnan käyttöliittymä on selkeä ja sieltä on helppo hoitaa kaikki peruutus- ja palautusprosessit. Varsinkin kun mennään matkailuliiketoimintaan, tulee paljon peruutuksia. Myös raportointi on kauppiaan näkökulmasta selkeä ja sieltä pystyy helposti todentamaan ne asiat, jotka tarvitaan.”
Lue lisää palvelusta osoitteessa johku.fi »
OTA YHTEYTTÄ
Kerromme lisää siitä, miten Visma Payn verkkomaksuratkaisut voivat auttaa liiketoimintaasi.
Visma Payments Oy
Myynti palvelee arkisin 8-16: 09 3154 2030
Asiakaspalvelu palvelee arkisin 9-16: 09 3154 2037
Sopimusasiat: compliance@vismapay.com