Siirry sisältötekstiin

Ajatuksia lomasuunnittelusta

Monen viikon vuosiloma. Meille suomalaisille itsestäänselvyys, jopa luksus, jota ei läheskään kaikkialla ymmärretä saati harrasteta.

lomasuunnittelu

Samassa yhteydessä käsite lomasuunnittelusta kuulostaa erikoiselta monen ulkomaalaisen korvaan. Voiko siis lomaa tosiaan olla niin paljon, että sen kuluttamisen ajankohtaa pitää oikein suunnitella etukäteen? Ja kaiken kukkuraksi lomailusta maksetaan myös samaa palkkaa. Aikamoista!

Suomalaiset ovat tottuneet pitkiin lomiin jo kouluvuosista lähtien ja vielä nykyäänkin, hieman eurooppalaistuttuammekin, iso osa meistä aloittaa kesälomansa juhannuksena. Satoi tai paistoi. Mutta jäädäkseen lomalle juhannuksena tai milloin tahansa muulloin, täytyy lomapäivät ensin ansaita ja sen jälkeen myös kysyä lupaa lomalle lähtemiseen. Lomapäivien määräytyminen riippuu luonnollisesti siitä, kuinka pitkään on töitä tehnyt, eikä sen laskeminen yleensä tuota ongelmia varsinkaan säännöllistä työaikaa noudattavilla. Näin 2000-luvulla palkanlaskennanohjelmistot huolehtivat siitä, kuinka monta vuosilomapäivää kenellekin kuuluu antaa. Haasteet alkavat usein vasta sen jälkeen.

Oletetaan siis että minulle olisi kertynyt 30 päivää vuosilomaa, joista 6 olisi tarkoitettu pidettäviksi talvella. Entä isyysvapaani, lomarahanvaihtovapaat, sairauspoissaolot ja mummon talonmaalaustalkoisiin tarvitsemani palkattomat vapaat ensi keväänä? Pidänkö niistä kirjaa itse, laitanko kenties sähköpostilla tiedon esimiehelle vai merkitseekö henkilöstöpäällikkömme asiat aina niin ihanaan taulukkolaskentatiedostoon? Niin ja miten ne lauantait? Pitäisikö ne muka merkitä lomaksi, kun en muutenkaan tee töitä viikonloppuisin? Ja kuinka poissaolot vaikuttavat liukumieni seurantaan?

Kuulostaako tutulta?
Tuohon sekamelskaan kun vielä lisätään työajanlyhennyksiä, pekkasia, vuorotoiveita, koulutuspäiviä ja niin edelleen, ei ole ihme että asiaan halutaan apua. Lisäksi kun useilla työpaikoilla on työtehtäviä, jotka tarvitsevat tekijää myös niin sanottuina lomakausina, tarvitaan kontrollia sille milloin ja kenelle lomia tai poissaoloja oikeasti voidaan myöntää. Toiveiden esittäminen ja suunnittelun vapaus lisäävät joustoa, jaksamista ja hyvinvointia, mutta toisaalta lomien ja poissaolojen helppo seuranta, selkeä hallinta ja kattavat hyväksymiskäytännöt takaavat että organisaation toiminta pysyy haluttaessa yllä pitkien, ja toki ansaittujen, lomiemme aikanakin. Onneksi kaikki tämä voidaan 2010-luvun Suomessa hoitaa täysin sähköisesti. Lue miten.

mikko joki-korpela

Mikko Joki-Korpela
Sales Executive
Visma Enterprise Oy

Suosituimmat