Wintime taloushallinto on skaalautuva ohjelmisto, joka automatisoi manuaaliset rutiinit tietoturvallisen pilvipalvelun avulla.

Onko taloushallinnon ohjelmiston koolla väliä? 

Kokemuksesta tiedämme, että on. Wintime taipuu siksi erikokoisiin tarpeisiin.

Wintime on taloushallinnon oikea käsi

Wintime on pitkän kokemuksen hioma taloushallinto-ohjelmisto yrityksille ja julkishallinnon organisaatiolle. Wintime palvelee monen kokoisia toimijoita. Voit aloittaa käytön perusominaisuuksilla ja ottaa myöhemmin käyttöön lisäratkaisuja, kun organisaatiosi ja tarpeesi kasvavat. 

Wintimessa automaatio hoitaa puolestasi yksinkertaisia, mutta tärkeitä toimenpiteitä. Se esimerkiksi muodostaa kirjanpidon suoraan liiketoiminnan tapahtumista, näyttää yrityksen taloustilanteen, lähettää laskuja ja kierrättää ostolaskuja.

Kun taloushallinnon rutiinit hoituvat automaattisesti, pääset keskittymään liiketoiminnallesi tärkeisiin asioihin, kuten muutosjohtamiseen, kasvun pullonkaulojen ratkaisemiseen sekä kannattavuuden ja toiminnan kehittämiseen.

null

Ohjelmisto toimitetaan pilvipalveluna ja se on näin käytettävissä helposti ja vaivattomasti missä ja milloin vain. Pilvipalvelun etuja ovat myös automaattisesti hoituvat päivitykset sekä palveluun kuuluva tietoturva. Asiakas itse voi luopua omista konesaleista ja servereistä.

Wintime taloushallinnon avulla kirjanpito, myynti- ja ostoreskontra, raportointi sekä budjetointi hoituvat helposti missä ja milloin vain.

Wintimen perusominaisuudet

  • Kirjanpito
  • Myynti- ja ostoreskontra
  • Raportointi
  • Budjetointi

Lue lisää

null

Wintimen lisäratkaisut 

  • Laskutus
  • Ostolaskujen kierrätys
  • Käyttöomaisuus
  • Arkisto

Lue lisää

 

Wintimen käyttäjät

Keskisuuret ja suuret yritykset

public_yritykset.png

Lue lisää

Kunnat, sairaanhoitopiirit ja muut organisaatiot

Wintime taloushallinto sopii kunnille, sairaanhoitopiireille, palvelukeskuksille ym. julkishallinnon organisaatioille.

Lue lisää

Palvelukeskukset

headphones_150px.png

Lue lisää

Ammattikorkeakoulut, koulutuskuntayhtymät ja yliopistot

Wintime taloushallinto sopii koulutusorganisaatioille kuten ammattikorkeakoulut, kouluskuntayhtymät ja yliopistot.

Lue lisää

Kehitä taloushallintoa ja ennakoi

Liiketoiminnan kasvattaminen riippuu siitä, saatko esimerkiksi kirjanpidosta oikeaa ja reaaliaikaista dataa muodossa, josta on sinulle hyötyä. Ilman tarkkoja lukuja olet pulassa. Wintimen tuottamilla taloushallinnon raporteilla ja laskelmilla kehität liiketoimintaa, tuet päätöksentekoa ja toiminnan ohjausta, ennustat tulevaa ja saavutat tavoitteet. Tiedät koko ajan missä mennään. 

Wintime palvelee parhaiten yrityksiä, joiden liikevaihto on suurempi kuin 30 m€ tai julkisia organisaatioita, joiden henkilöstömäärä on suurempi kuin 100 henkilöä.

null

Johda tiedolla

null

Wintime-ohjelma sopii sinulle, kun haluat, että kaikki organisaatiosi talouden prosessit toimivat sujuvasti ja tuottavat tarvittavan tiedon liiketoimintasi ja tulosyksikkösi pyörittämiseen. Automaation tuki tarkoittaa perinteisesti rutiinipainotteisella alalla työn helpottumista, kun asiatuntijan ei tarvitse enää suorittaa mekaanisia tehtäviä uudelleen ja uudelleen. Samalla tiedon laatu paranee.

Wintime digitaalinen taloushallinto-ohjelmisto on paras kaverisi, kun haluat johtaa tiedolla. Jätä arvailut muille.     

Skaalaa taloushallinto-ohjelmistoasi tarpeesi mukaan 

Wintimessa et maksa ylimääräisestä. Voit ottaa käyttöön taloushallinnon peruspaketin tai valita tarvitsemasi taloushallinnon lisäominaisuudet sen päälle. Wintime skaalautuu organisaatiosi tarpeiden mukaan, aina pienistä ja simppeleistä suuriin ja kunnianhimoisiin. Ohjelmiston perusominaisuuksia ja lisämoduuleita yhdistämällä rakennat kokonaisuuden, joka tukee taloushallintosi ja liiketoimintasi tarpeita täsmällisesti.

Hyödynnä joustavat rajapinnat

Wintimessa liikutat tietoa näppärästi integraatioiden avulla järjestelmiesi välillä ja automaatio huolehtii, ettei kaikkea tietoa tarvitse kerätä ja analysoida käsin. Wintimessä on kymmeniä valmiita ulkoisia liittymärajapintoja, joiden käyttöönotto ja ylläpito on helppoa ja vaivatonta.

Mahdollisuus eri järjestelmien joustavaan integrointiin parantaa organisaation toiminnassa tarvittavan tiedon laatua, oikeellisuutta ja ajantasaisuutta merkittävästi. Rajapinnat eivät vain tehosta tekemistä, vaan niiden avulla varmistat, että taloushallinnossa käsiteltävä tieto on reaaliaikaista ja luotettavaa.

null

Kehitystyötä asiakkaiden kanssa

null

Jotta pystymme vastaamaan asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin mahdollisimman hyvin, olemme luoneet Wintimen kehitystyöhön yhdessä asiakkaidemme kanssa Winner-toimintamallin. Se on asiantuntijaverkosto, jossa kehitämme järjestelmän toiminnallisuuksia ja palveluja asiakkaiden tarpeiden pohjalta.

Asiakkaidemme ansiosta olemme oppineet esimerkiksi sen, kuinka tärkeää oikea mitoitus on järjestelmien käytössä. Siksi asiakas voi tuotteidemme avulla rakentaa omaa järjestelmäekosysteemiään pala kerrallaan.

”Päätimme uusia taloushallinnon järjestelmän tilanteessa, jossa vanhat järjestelmät aiheuttivat paljon manuaalista työtä, eikä tilinpäätöksestä ollut suoraa yhteyttä kirjanpitoon.”

Suomen Lähetysseura valitsisi Wintimen taloushallinnon kokonaisratkaisukseen.

Wintime_kommentti.png

Kerro meille, kuinka voimme palvella!

Täytä oheinen lomake ja kerro tarpeestasi. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Haluan lisätietoa:

Asiantuntijamme palvelevat sinua niin ohjelmistojen hankinnassa ja käytössä, kuin kehittämisessäkin.

Asiakaspalvelu:
p. 010 4199 000

Ohjelmistojen online-tukipalvelu:
Visma Public Community »

Visma Publicin yhteystiedot »

 

Ota yhteyttä - Visma Public Oy