

Husky Oy on legendaarisia, lähes kaikille suomalaisille tuttuja Husky-pipoja valmistava yritys Meri-Lapissa, Kemissä.Yritys on ollut olemassa 80-luvulta asti, ja nykyisessä tehtaassakin on pipoja valmistettu jo yli 30 vuotta.
Fivaldi on ollut osa Huskyn tarinaa jo vuosien ajan. Pitkään järjestelmää käytettiin yhdessä tilitoimiston kanssa, mutta alkuvuodesta 2020 ohjelmisto on ollut Husky Oy:n ja sen kahden sisaryrityksen omassa käytössä.
– Meillä käytetään Fivaldia aika monipuolisesti. Käytössämme ovat laskutus ja reskontrat, pankkiyhteydet, tilausten käsittely ja varastonhallinta, kuvaa Huskyn toimitusjohtaja Marjo Kuparinen.
– Pienessä yrityksessä kaikki tekevät kaikkea – jos kiire on kova, niin minäkin laitan vaikka tupsuja pipoihin. Normaalisti työpöydälläni kuitenkin ovat reskontrat, henkilöstö- ja palkkahallinto, tilausten ja tuotannon koordinointi ja toimiston puolen muut työt. Kirjanpidon olemme ulkoistaneet tilitoimistoon.
Toimintavarma järjestelmä tuo turvaa arkeen
Tekstiilialalla kilpailu on kovaa. Huskyn tavoitteena onkin palauttaa kotimainen pipobrändi valokeilaan yhä vahvemmin, ja kasvattaa liiketoimintaa brändimarkkinoinnin avulla.
Tehokaskaan markkinointi ei kuitenkaan riitä, jos tuotteiden toimituksessa tai laadussa olisi toivomisen varaa. Fivaldin tilaus- ja varastotoiminnot ovatkin yritykselle mitä parhain apu, jonka avulla kokonaisuus pysyy hallinnassa ja tuotteet valmistuvat tilausten mukaan.
– Myyntiedustajat toimittavat tilaukset tänne meille, ja ne viedään täällä Fivaldiin tilausten käsittelyä varten. Tuotannonsuunnittelun pohjana toimivat tilauskantaraportit ajetaan Fivaldin raporttien avustuksella – näin tiedämme, millä viikolla teemme mitäkin väriä ja mallia, kuvaa Marjo Kuparinen tilaus- ja tuotantoprosessia.
– Kun paketit saadaan maailmalle, niin siirrymme tekemään laskutuksen ja seuraamme tietysti myyntireskontrasta, että laskut hoidetaan ajallaan.
– Meillä on tuotannossa noin 50 eri mallia ja jokaisesta karkeasti laskettuna 5 värivariaatiota, kolmisensataa erilaista tuotetta kaiken kaikkiaan. Jälleenmyyjät tekevät tulevan talven ennakkotilaukset helmi-toukokuussa, toimitukset tehdään syksyllä ja loppuvuosi on tästä näkökulmasta sitten laskutusta ja sen seurantaa. Fivaldi on mukana näissä kaikissa vaiheissa.
Etenkin viimeisen vuoden aikana ulkomaisilla kilpailijoilla on ollut ajoittaisia toimitusvaikeuksia. Samaan aikaan jälleenmyyjät ovat olleet tyytyväisiä sekä Huskyn laadukkaisiin, kotimaisiin tuotteisiin, että toimintavarmaan prosessiin.
Uudet konstit toimivat parhaiten, kun valinta ja käyttöönotto on tehty huolella
Fivaldi toimii Huskyn prosesseissa siis mainiosti. Marjo Kuparinen kertoo, että tähän on kaksi syytä.
Ensimmäinen on se, että Fivaldin hankki yrityksen toimintaan perehtynyt luottohenkilö, joka oli jo pitkään hoitanut yrityksen taloushallinnon ja kirjanpidon.
– Hän hoiti koko prosessin, eli vertaili ohjelmistoja ja teki valinnan. Hän myös rakensi Fivaldiin kaikki tarvitsemamme raporttipohjat. Meidän tehtäväksemme jäi ohjelmiston logiikan opettelu, eikä sekään ollut lopulta vaikeaa.
Toinen onnistumisen avain oli pohjatyö ja valmistelu – alussa nähty vaiva on jo maksanut itsensä moneen kertaan takaisin.
– Fivaldista täytyy sanoa, että kun se on hyvin valmisteltu ja tehty, ja alussa on laitettu panoksia, niin sitä on kyllä nyt helppo käyttää. Säätämiseen ei mene arjessa aikaa, kun kaikki on selvitetty jo silloin, kun ohjelmiston käyttö aloitettiin.
– Kun otimme Fivaldin käyttöön, en olisi halunnut luopua silloisesta järjestelmästä, vaan ajattelin, että se on niin hyvä, ettei toista tule. Kun sitten opettelin tämän, niin nyt en taas ikinä haluaisi vaihtaa pois, Marjo Kuparinen nauraa.
– Teknologia ei mene takapakkia, vaan tuo tullessaan aina parempia vaihtoehtoja ja malleja asioiden tekemiseen.
Voisiko Visma Fivaldi olla oikea ratkaisu oman yrityksesi taloushallintoon? Tutustu Fivaldiin asiantuntijan opastuksella. Varaa demoaika suoraan kalenterista!
Asiakas: Husky Oy
Visma-ratkaisu: Visma Fivaldi
Haaste: Monipuolinen taloushallinnon ohjelmisto pyörittämään yrityksen arkea.
Ratkaisu: Fivaldin avulla hoidetaan laskutus ja reskontrat, pankkiyhteydet, tilausten käsittely ja varastonhallinta.
Hyödyt: Fivaldi on mukana liiketoiminnan kaikissa vaiheissa. Kun ohjelmiston käyttöönotto on tehty kunnolla ja yrityksen tarpeiden mukaan, järjestelmää on helppo käyttää.