Avoimet työpaikat

Palvelupäällikkö

Visma tehostaa asiakkaidensa liiketoimintaa tarjoamillaan toiminnanohjauksen ja asiakkuuksienhallinnan tietojärjestelmillä sekä laadukkailla taloushallinnon ulkoistamispalveluilla. Kansainvälinen ja kehittyvä organisaatiomme tukee asiakkaidemme menestystä joustavien ja luotettavien ratkaisujen avulla.

Suomen Visma on osa pohjoismaista Visma-konsernia, jossa työskentelee yli 5 000 eri osa-alueiden asiantuntijaa ja, joka palvelee noin 320 000 asiakasta. Suomessa toimivat viisi tytäryritystä työllistävät yli 750 ammattilaista 34 toimipisteessä eri puolilla maata, sekä palvelevat yli 40 000 asiakasta. Visma Services Oy:ssä työskentelee 500 henkilöä. Menestyksemme perustuu ennen kaikkea ammattitaitoiseen ja sitoutuneeseen henkilökuntaan.

Toimintamme kasvaessa haemme nyt

Palvelupäällikköä

Tehtävässäsi vastaat palkka- ja HR-palvelujemme  laadunohjauksesta ja sen kehittämisestä. Vastuullesi kuuluu  laatujärjestelmän ja SLA-palvelutasosopimusten dokumentointi ja kehittäminen:

  • Laadun seuranta ja raportointi
  • Laatujärjestelmän kehittäminen
  • Projektien johtaminen

Suunnittelet ja kehität edellä mainittuja alueita palkkakeskuksissa, joiden pääpaikkana on Helsinki. Toimit yhteistyössä IT-osastomme kanssa. Raportoit työssäsi palkkaosaston johtajalle.

Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai ammatillista pätevyyttä, laajaa palkanlaskennan ymmärrystä, sekä näyttöjä laadunohjauksesta, asiakassuhteiden kehittämisestä ja projektitehtävistä. Arvostamme hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja. Työkielemme ovat suomi ja englanti, ruotsin kielen osaaminen on eduksi.

Haasteellisen ja mielenkiintoisen tehtävän lisäksi tarjoamme dynaamisen työympäristön kasvu- ja kehitysvaiheessa olevassa yrityksessämme, sekä kilpailukykyiset henkilöstöedut. Toimitilamme sijaitsevat viihtyisissä tiloissa meren äärellä Helsingin Katajanokalla.

Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen. Työ alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Suomen palkkapalveluista vastaava Marita Tenkanen, puh. 050-548 0453.

Hae tehtävään 6.5. mennessä täyttämällä hakulomake täällä