Avoimet työpaikat

Palkanlaskija

Visma tehostaa asiakkaidensa liiketoimintaa tarjoamillaan toiminnanohjauksen ja asiakkuuksienhallinnan tietojärjestelmillä sekä laadukkailla taloushallinnon ulkoistamispalveluilla. Kansainvälinen ja kehittyvä organisaatiomme tukee asiakkaidemme menestystä joustavien ja luotettavien ratkaisujen avulla.

Suomen Visma on osa pohjoismaista Visma -konsernia, jossa työskentelee 5000 eri osa-alueiden asiantuntijaa ja joka palvelee 240 000 asiakasta. Suomessa toimivat viisi tytäryritystä työllistävät 700 ammattilaista 30 toimipisteessä eri puolilla maata, sekä palvelevat 20 000 asiakasta. Visma Services Oy:ssä työskentelee  500 henkilöä. Menestyksemme perustuu ennen kaikkea ammattitaitoiseen ja sitoutuneeseen henkilökuntaan.

Toimintamme kasvaessa haemme

Palkanlaskijaa Hämeenlinnaan

Tehtäviisi kuuluu asiakasyritysten palkanlaskennan lisäksi palkkakirjanpito ja raportointi, TES-tulkinnat sekä palkanlaskentaan liittyvä työsuhdeasioiden neuvonta Visman asiakkaiden kanssa sopimien prosessien mukaisesti.

Edellytämme sinulta soveltuvaa taloushallinnon koulutusta (tradenomi/merkonomi/PHT), palkanlaskennan ja työsuhdeasioiden ymmärrystä, hyviä tietoteknisiä valmiuksia, sekä vastuullista ja tarkkaa työtapaa. Työskentely tiimissä  laadunhallintaprosessien mukaisesti on sinulle tuttua, ja koet omaksesi myös asiakaspalvelun. Tilitoimistokokemus, kokemus usean eri TES:n tulkitsemisesta sekä Netvisor- järjestelmän tuntemus katsotaan eduksesi. Olet itseohjautuva ja joustava tiimipelaaja. Haluat toimia asiakkaiden palkanlaskennan vastuuhenkilönä sekä luoda uraa vastuullisessa tehtävässä.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan palkanlaskentaan nimettyjen asiakkaiden parissa kansainvälisessä ja kasvavassa yrityksessä, sekä hyvät henkilöstöedut. Työskentelet osana kehittyvää asiantuntijaorganisaatiota.

Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen. Työ alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa tiiminvetäjä Outi Saralehto, puh. 040 356 0915.

Mikäli koet että tämä tehtävä on juuri sinua varten, lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme 15.5. mennessä osoitteessa https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?8d69d475

Liitä mukaan CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi.