Näin tunnistat tarpeen automaattiselle työajan tulkinnalle
Aina ei ole selvää, milloin kannattaisi investoida automaattiseen työajan tulkintaa ja milloin ennemmin laskea muutokset käsin.
Yksinkertaisimmillaan tulkinta nimittäin voi olla työaikalain mukaista ylityölaskentaa, mutta kun henkilöstöä on tarpeeksi, siihenkin kannattaa ottaa järjestelmä tueksi.
Jos jokin näistä tilanteista kuulostaa tutulta, Tiima työajan tulkinta voisi olla teillekin fiksu ratkaisu:
- Teillä tehdään töitä muulloinkin kuin perinteisesti 8–16 välillä, esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.
- Teillä tehdään paljon ylitöitä.
- Palkanlaskijalla tai esihenkilöllä kuluu joka kuussa roppakaupalla aikaa palkkojen tulkintaan, esimerkiksi kokonainen päivä tai enemmän.
- Työhön liittyy erilaisia tapahtumia, joista syntyy lisiä ja korotusosuuksia, jotka vaikuttavat maksettavaan palkkaan.
Jos tunnistit yrityksesi, tutustu Tiimaan >>
Milloin kannattaa pitäytyä käsin laskennassa?
Toisinaan investointi tulee kalliimmaksi kuin siitä saatava hyöty. Yleensä automaattinen tulkinta on turhan kallista, tai muuten vain turhaa jos:
- Suurin osa työntekijöistä on kuukausipalkkaisia, eikä palkan suuruus vaihtele lisien tai tehdyn työn mukaan.
- Teillä ei ole tulkittavia palkkatapahtumia, vaan ainoastaan erilaisia työaikamuotoja (eli osa-aikaisia taikka täysiaikaisia työntekijöitä, toimistotyöntekijöitä, ja niin edelleen). Tällaiseen palkanlaskentaan ei tarvita erillistä tulkintaa.
- Teillä on vain muutamia kymmeniä työntekijöitä, joiden palkkojen manuaaliseen tulkintaan ei kulu juurikaan aikaa.
Kolme esimerkkiä yrityksistä, joissa automatisoitu työajantulkinta on ollut koko rahan arvoista
- Toimihenkilöorganisaatio, jossa tehdään säännöllisesti ylitöitä, ja siksi myös palkanlaskennassa tehdään paljon ylityölaskentaa. → Tiima tulkinta hoitaa ylitöiden tulkinnan palkanmaksujärjestelmään automaattisesti.
- Tuotannollisessa ympäristössä, jossa on paljon erilaisia lisiä (esim. arkipyhistä johtuvia korvauksia, iltalisiä, viikkolepokorjauksia, likaisen työn lisiä jne.) tulkinta on todella työlästä ja aikaavievää.. → Tiima tulkinta laskee lisät mukaan palkkoihin automaattisesti työaikakirjausten pohjalta.
- Organisaatiot, joissa on useita eri työehtosopimuksia. Esimerkiksi työntekijöillä, toimihenkilöillä ja ylemmillä toimihenkilöillä kaikilla on eri TESit käytössä. → Tiima tulkinta huomioi eri TES-säännöt oikein jokaisessa palkkalaskelmassa.
Näin työajan TES-tulkinta helpottaa palkanlaskentaa >>