Tiima – vaivatonta työajanseurantaa myös mobiilisti

Etsitkö helppokäyttöistä työajanseurantajärjestelmää, joka kulkee taskussa mukana kentälle ja etätöihin? Tiiman avulla pysyt jatkuvasti kartalla tehdyistä työtunneista, poissaoloista ja lomatoiveista.

Jos pohdit, soveltuuko Tiima tarpeisiisi, vastaamme mielellämme kysymyksiisi! Voit myös tutustua miltä Tiiman käyttö tuntuu selaimessa ja mobiilissa alla olevasta linkistä.

Kokeile Tiimaa

 

Leimaa ja kohdista työaikaa

Seuraa työaikaa ja liukumia leimaamalla selaimessa tai mobiilisovelluksessa. Mahdollisuus myös leimauspäätteen käyttämiseen. Kohdista tarvittaessa työaikaa esimerkiksi projekteille tai kustannuspaikoille.

Tulkitse työaikaa

Vie työaika valmiiksi tulkittuna palkanlaskentaan. Tiimassa voit tulkita työaikaa työaikalain, työehtosopimusten ja paikallisten sopimusten pohjalta. Tiimalla työajan seuranta ja palkkatulkinta toteutuvat aina oikein ja tasapuolisesti.

Hallitse lomia ja poissaoloja

Tee poissaolojen ja lomatoiveiden esittämisestä sekä hyväksynnästä helppoa. Tiimalla työntekijät kirjaavat toiveensa helposti, ja esihenkilöt hallitsevat lomia ja saldoja kätevästi. Ilmoittaminen, esittäminen ja hyväksynnät onnistuvat myös mobiilisti!

Seuraa tunteja projektikohtaisesti

Seuraa projektien kannattavuutta, tai kohdista työaika suoraan oikealle kustannuspaikalle.

Tutustu tarkemmin Tiiman ominaisuuksiin

Tiima numeroina

250+

Organisaatioita

50 000+

Loppukäyttäjiä

34 000+

Henkilöä tulkinnan piirissä

20 - 6000 henkilöä

Asiakasorganisaatioiden koko

Tiima helpottaa jo näiden organisaatioiden arkea

tiima_asiakaslogot2023.png

 

Meidän työntekijöiden mielestä työajan leimaaminen sovelluksella on todella helppoa, samoin kuin vuosilomien ja sairauspoissaolojen merkitseminen ja hallinnointi.

Maija Nurminen, Junior HR Business Partner, Canon

Meillä on HR:ssä tällä hetkellä vain muutama henkilö. Jos olisimme jatkaneet vanhojen järjestelmien käyttöä, meidän olisi todennäköisesti pitänyt palkata palkanlaskijoita käsittelemään niistä saatavaa dataa.

Heidi Vilkman, projektipäällikkö, PostNord

Pikakoulutus HR-analytiikkaan – ota perusteet haltuun

Haluatko nopeasti kärryille HR-analytiikasta? Neliosainen pikakurssimme on täydellinen tähän tarkoitukseen!

Lataa webinaaritallenteet sähköpostiisi

saima-HR-tilaa-HR-uutiskirje-500x500.png

Tilaa HR-uutiskirje

Saat HR-maailman kiinnostavimmat vinkit, työkalut ja artikkelit suoraan sähköpostiisi kerran kuussa.

 

Tilaa HR-uutiset

Kysy lisää asiantuntijoilta

Mikko Joki-Korpela Visma
Mikko Joki-Korpela
Account Director

 

Jesse Vainio Visma
Jesse Vainio
 Sales Manager

Hallitse työaikaa sovelluksessa milloin ja missä tahansa

google play