Länsirannikon Työterveys siirtyi toukokuussa 2021 henkilöstöhallinnon uuteen aikaan Saima HR:n ja Tiiman avulla. Hyvin sujuneesta käyttöönotosta jäi positiivinen fiilis.

Länsirannikon_työterveys.jpg

Vielä alkuvuodesta 2021 Länsirannikon Työterveys työllisti 40–50 henkeä. Tiedossa kuitenkin oli, että vuoden loppuun mennessä henkilöstömäärä tulisi kaksinkertaistumaan. Niinpä turkulaisyritys päätti tarttua aiempaa ammattimaisemmin ja järjestelmällisemmin työajan seurantaan ja muihin HR-toimintoihin.

Aiemmin vuonna 2013 perustettu yritys oli pyörittänyt henkilöstöhallintoa taulukkolaskentaohjelmalla. Työntekijät olivat täyttäneet työaika-Exceleitä, ja hallintopäällikkö Reija Allén-Kulmalalla oli ollut omat Excelinsä työntekijöiden vuosilomista, erilaisista poissaoloista ja palkoista. 

Toukokuusta 2021 lähtien hommat ovat hoituneet näppärästi Saima HR -järjestelmän ja Tiima-työajanseurannan avulla.

 

 

Halusimme saada kunnon HR-ohjelmat käyttöön hyvissä ajoin ennen henkilöstömäärän tuplaantumista, ettei tarvitse ison porukan kanssa ihan kaikkiin kiviin kompastella.

Reija Allén-Kulmala

Työajan kirjaus ja seuranta sujuu modernisti ja mobiilisti

Länsirannikon Työterveys otti uudet järjestelmät käyttöön yhtä aikaa. Hyvin sujuneesta käyttöönotosta jäi positiivinen fiilis. Nyt henkilöstötiedot, lomat, sairauslomat ja poissaolot löytyvät kätevästi Saima HR:stä, joka on integroitu suoraan yrityksen palkkahallintoon. Tietojen päivityskin sujuu parilla klikkauksella.

Työajanseuranta puolestaan hoituu Tiimassa, johon kaikki työntekijät kirjaavat nykyisin työaikansa ja poissaolonsa selitysten kera. Henkilöstötiedot siirtyvät Tiimaan automaattisesti Saima HR:stä, kun työsuhde astuu voimaan. 

Länsirannikon Työterveydellä on Tiima-työajanseurannasta käytössä sekä selain- että mobiiliversio.

– Etenkin mobiilikäyttöön ihmiset ovat olleet yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä. Kaikki leimaavat sillä itsensä sisään ja ulos. Minullakin on Tiima-sovellus koko ajan auki, Reija kertoo.

Tiimassa hoituu kätevästi myös lomatoiveiden esittäminen ja hyväksyntä sekä lomien ja saldojen hallinta – myös mobiilisti.

Henkilöstötiedot ovat aina saatavilla siellä, missä niitä tarvitaan

Saima HR:n avulla on helppo varmistaa, että henkilöstötiedot kulkevat sulavasti ja tietoturvallisesti niin yrityksen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Se takaa, että tiedot ovat HR:n, esihenkilöiden ja työntekijöiden käytettävissä aina tarpeen tullen.

Avoimen rajapinnan ansiosta tiedot ovat aina helposti saatavilla, tarvitaanpa niitä sitten palkanlaskentaan, lomien suunnitteluun, raportointiin tai esimerkiksi sisäiseen kehitystyöhön.

– Kulunut vuosi on mennyt liikkeenluovutusasioiden aiheuttamassa kiireessä, mutta uskon, että kun ehdin perehtyä järjestelmään nykyistä syvällisemmin, saan esimerkiksi raporteista paljon hyötyjä irti, Reija sanoo.

Kyllä mä voisin suositella Saima HR:ää muillekin. Visman konsultit ovat äärimmäisen ystävällisiä ja pitkämielisiä ja jaksavat vääntää asiakkaiden kanssa. Siitä annan täydet pointsit.

Reija Allén-Kulmala

four_stars.png

Haluaisitko sinäkin helpon ja kustannustehokkaan työkalun yrityksesi henkilöstötietojen hallintaan?

Saima HR:n saat käyttöösi nopeasti ja kustannustehokkaasti alkaen vain 108 € /kk.

Katso hinnasto

Heräsikö mielenkiinto? Kysy lisää

 
Jesse Vainio Visma
Jesse Vainio
 Sales Manager
 
 
Dmitri_Aho_Visma Enterprise-circle.png
Dima Aho
 Sales Manager

Lue lisää blogistamme

Jatkuva oppiminen on ainoa kestävä kilpailuetu

Muuttuva työelämä edellyttää uusia taitoja, ja organisaatioiden puuttuva osaaminen uhkaa muodostua jopa kasvun esteeksi. Miten yritykset ja HR-ammattilaiset voivat rakentaa oppimiskulttuuria ja varmistaa yrityksen kilpailukyvyn nyt ja tulevaisuudessa?

Vinkit rentouttavaan kesälomaan HR-ammattilaiselle

Kesän kynnyksellä olemme täynnä odotusta ja intoa, mutta lomafiilikseen pääseminen voi olla haastavaa kiireisen kevään jälkeen. Kokosimme HR-ammattilaisten kesälomavinkit rentoutumiseen ja työasioista palautumiseen.