Verkkokauppa.com
Visma Econet, Visma Monipankki

Visman ohjelmistot tukevat Verkkokauppa.comin kasvua

Visman taloushallinnon ansiosta Suomen toiseksi suurin viihde-elektroniikan jälleenmyyjä Verkkokauppa.com voi keskittyä omaan ydintoimintaansa. Myymälöiden, nettikaupan ja varaston arjen rutiinien takana toimiva taloushallinto kuuluukin olla hiljainen ja näkymätön. Näin resurssit kohdistuvat oikeaan paikkaan, eli sinne, missä yrityksen liikevaihto tehdään.

- Kun vuosia sitten valitsimme meille uutta ohjelmistoa, halusimme saada kaikki taloushallinnon ratkaisut samalta toimittajalta. Aikaisemmin kaikki osa-alueet tulivat eri toimittajilta, mikä aiheutti monenlaisia hankaluuksia, kertoo talouspäällikkö Juha Tuomaala.

Verkkokauppa.comin taloushallinto hoidetaan kokonaisuudessaan yhdeksän oman työtekijän voimin sisällä yrityksessä. Ainoa ulkoistettu osa-alue on perintä.

- Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Visman taloushallinnon ratkaisuihin. Oma yhteyshenkilömme Vismalla on ollut aina tavoitettavissa ja antamamme kehitysehdotukset ovat johtaneet ohjelmistokehitykseen varsin nopeasti. Yhteistyö Visman kanssa on ollut kaikin puolin sujuvaa, Tuomaala sanoo.

Tällä hetkellä Verkkokauppa.comin kirjanpito, palkanlaskenta ja ostoreskontra sekä pankkiliikenne hoidetaan Visma Econet -ratkaisuilla. Yhtenäisen taloushallinnon etujen lisäksi on Verkkokauppa.com huomannut myös Visman ratkaisujen integroitavuuden hyödyt. Visman ostoreskontran rinnalla käytetään ulkoista ratkaisua ostolaskujen kierrätyksessä ja Visman palkanlaskentaan siirretään työaikatiedot ulkoisesta työajanseurantajärjestelmästä.

Verkkokauppa.comin varastolla, myymälöissä ja muissakin myyntitoiminnoissa käytetään yrityksen oman kehitysosaston toteuttamia ohjelmistoja, jotka ovat vuosien saatossa muokkautuneet juuri tarpeisiin sopiviksi.

- Omien ohjelmiemme yhteensopivuus Visman taloushallinnon kanssa on toimintamme sujuvuuden kannalta erittäin tärkeää, painottaa Tuomaala.

Myynnin raportoinnin hoituessa omasta takaa, virallinen kirjanpidonraportointi toteutetaan kuitenkin Visman ratkaisulla.

- Visman ratkaisusta saamme ilman suuria ponnistuksia kaikki tarvittavat, asialliset ja lain vaatimukset täyttävät kirjanpidon raportit toimitettavaksi sidosryhmillemme. Taloushallinnon ei kuulukaan näkyä, vaan tukea yrityksen ydintoimintaa oikealla tavalla, sanoo Tuomaala lopuksi.

Vuonna 1992 perustettu Verkkokauppa.com on Suomen toiseksi suurin viihde-elektroniikan jälleenmyyjä. Yhtiöllä on yli 400 työntekijää, myymälät Helsingissä, Pirkkalassa ja Oulussa. Yhtiön pääkonttori, hallinto ja varasto sijaitsevat myös Helsingissä. Vuoden 2011 liikevaihto oli 185 M€.