Molok
Visma L7

Molok Oy - Ympäristön puolesta ympäri maailmaa

Jätteiden syväkeräyksen markkinajohtajan Molok Oy:n toiminnan tehostamista tukee Visma L7 -järjestelmä.

Uuteen järjestelmään siirtymistä lähdettiin Molok Oy:ssä viemään eteenpäin, kun koko yrityksen käyttöön haluttiin vain yksi järjestelmä. Tärkeimpinä kriteereinä uuden järjestelmän valinnassa olivat monipuoliset raportointimahdollisuudet ja tuotekonfiguraattori-toiminto, jolla muodostetaan tuotantoon asiakkaan toiveiden mukainen tuotekokonaisuus.

Molokilla Visma L7 -järjestelmää käyttää päätoimipisteessä noin kymmenen käyttäjää ja etäkäyttäjiä on toiset kymmenen. Järjestelmällä hoidetaan tuotanto, varastonhallinta, myynti, palkkahallinto, taloushallinto, raportointi – siis oikeastaan kaikki yrityksen toiminnot.

- Visma on meille sopiva kumppani. Tarpeitamme sekä tuotteitamme ymmärretään ja yhteistyö on joustavaa. Lisäksi Vismalla on mukava ja osaava henkilökunta. Haasteita meillä oli alussa, kun puhuimme ns. eri kieltä esimerkiksi raportointiin liittyen mutta nekin asiat selvisivät käytännön kautta, kertoo Molok Oy:n pääkäyttäjä Johanna Veijalainen ja jatkaa:

- Visma L7 on sopiva ja kattava järjestelmä meille olematta kuitenkaan jäykkä. Nyt meillä on yksi järjestelmä, jossa on kaikki tarvittavat toiminnot ja josta saa kaiken tarvittavan tiedon. Käyttöönottovaiheen jälkeen olemme saaneet Visma L7:sta paljon hyötyjä, niin toiminnallisia kuin taloudellisiakin.

Etenkin tuotannon ja varaston hallintaan on Molokilla kiinnitetty huomiota. Visma L7 selainpohjaiset ratkaisut mahdollistavat toiminnanohjausjärjestelmän käytön esimerkiksi suoraan tuotantohallissa, varastossa ja tien päällä kannettavan tietokoneen. Kaikkien työntekijöiden tuominen toiminnanohjausjärjestelmän piiriin tuo kustannussäästöjä ja toimintaan nopeutta.

- Etenkin Crystal Reports -raportointi-välineen käyttö on mielenkiintoista. Voin suositella Visma L7 -järjestelmää myös muille teollisuuden alalla toimiville yrityksille, Veijalainen vielä lisää.

MOLOK® jätteiden syväkeräysmenetelmä tehostaa jätehuoltoa jo monessa maassa. Yrityksen nykyisen hallituksen puheenjohtajan Veikko Sallin vuonna 1991 perustama Molok Oy tuottaa kestävän kehityksen periaatteita noudattavia alkuperäisiä jätteiden syväkeräysmenetelmiä. Molok Oy työllistää runsaat 50 henkilöä ja toimii Nokialla sijaitsevissa noin 10 000 neliön tuotanto- ja toimistotiloissa. Molok Oy: n tehdastuotanto on ekologista ja tuotteet ovat 100 % kierrätettäviä. Molok on syväkeräyksen markkinajohtaja rekisteröidyllä tuotemerkillään.