Ulkomaan perintä

Kotiuta kansainväliset saatavasi

Ota yhteyttä

Kustannustehokasta ulkomaan perintää

Yhä useampi suomalainen yritys suuntaa liiketoimintaansa ulkomaille. Näin myös kansainvälisestä perinnästä on tullut osa monen yritysten arkea. Vientisaatavien kotiuttaminen voi kuitenkin osoittautua hankalaksi, sillä paikalliset käytännöt ja lainsäädäntö tekevät prosessista monimutkaisen.

Kansainvälisen perinnän kompastuskivenä on usein se, että Suomesta käsin on vaikeaa vaikuttaa ulkomaisen yrityksen maksuhalukkuuteen. Visman asiakkaana käytössäsi on laajat kansainväliset verkostot, joka tekee ulkomaan perinnästä helppoa ja kustannustehokasta. Lisäksi palvelu on läpinäkyvää ja parhaimmillaan täysin automatisoitua.

Monikansallisille yrityksille pystymme tarjoamaan räätälöidyn ja keskitetyn saatavien hallinnan ratkaisun. Tarvittaessa automatisoimme sekä saatavien perinnän että raportoinnin tukemaan yrityksenne tavoitteita. Alueelliset yksiköt saavat tuekseen ammattitaitoiset paikalliset yhteyshenkilöt ja tavoitteita sekä raportointia hoidetaan keskitetysti.

Laajat kansainväliset verkostot

Jos yrityksesi käy kansainvälistä kauppaa, tarjoamme käyttöösi kattavat saatavienhallinnan palvelut eri puolilta maailmaa. Palvelumme kattaa yli 180 maata maailmanlaajuisesti ja perintäprosessi toteutetaan paikallisesti. Myös asiakkaallasi on siis mahdollisuus asioida omalla kielellään ja asiaankuuluvalla tavalla. Sinulla asiakkaanamme on käytössä Visman kansainvälisen perinnän asiantuntija, jonka kanssa asioit perintäprosessiin liittyvissä asioissa.

Perintä ulkomailta alkaa vastaavalla tavalla kuin perintä kotimaassakin. Lähetä toimeksiantosi suoraan taloushallinnon ohjelmistosta tai nettilomakkeella ja aloitamme heti vapaaehtoisen perinnän toimenpiteet kirje- ja puhelinperinnällä.

Mitä vähemmän aikaa on kulunut saatavan eräpäivästä, sitä varmemmin pystymme tavoittamaan velallisasiakkaan ja kotiuttamaan saatavasi. Ulkomaan perinnän hinnoittelu on provisiomallinen, eli maksat vain onnistuneesta perinnästä kertyneiden varojen pohjalta.

Tarvittaessa perintä siirretään kohdemaahan hoidettavaksi. Käytössämme on kattavat verkostot luotettavia kumppaneita eri puolilta maailmaa.

Valitsemme aina sopivimman kumppanin asiakasyrityksemme tarpeista lähtien

Visma on vahva perintäalan toimija Pohjoismaissa. Pohjolassa voimme tarjota saatavien hallinnan oman talon palveluna.

The EOS Group palvelee maailmanlaajuisesti. Yhteistyössä EOS:n kanssa tarjoamme standardoidun ja nopean perintäprosessin yli 180 maassa maailman ympäri.

Julianus Inkasso OU on Baltian johtava perintätoimisto, jonka kautta tavoitat Viron, Latvian ja Liettuan.

LIC International on itsenäisten perintätoimistojen yhteenlittymä. Yhteistyöverkosto kattaa useita maita maailmanlaajuisesti.

Tarvitsetko apua perintään?

Ota rohkeasti yhteyttä, asiantuntijamme kertovat mielellään sinulle lisää perintään liittyvistä palveluistamme!

Räätälöimme tarvittaessa yhdessä kanssasi tarpeitasi vastaavan palvelukokonaisuuden, jossa yhdistyvät sähköisten palveluiden hyödyt ja asiantuntijoidemme osaaminen.

 

Yhteydenotto perintä

 

Huom! Mikäli sait meiltä laskun tai perintäkirjeen, olethan yhteydessä puhelimitse 02 4808 8000 tai lomakkeella osoitteessa maksuhelposti.fi.

Laskuihin tai maksamiseen liittyvät yhteydenotot eivät välity eteenpäin tämän lomakkeen kautta.