Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella toimiva Atexor Oy on erikoistunut räjähdysvaarallisissa olosuhteissa käytettäviin siirrettäviin valaistusratkaisuihin sekä ladattaviin käsivalaisimiin. Yrityksen liikevaihdosta yli 90% tulee viennistä. Päämarkkina on Eurooppa, mutta toimituksia on kautta maailman Brasiliaan, Lähi-itään, Kaakkois-Aasiaan sekä Australiaan. Myynti tapahtuu pääsääntöisesti jälleenmyyjäkanavan kautta. Atexor Oy -nimen alle Centaurea Oy:n kanssa kesällä 2013 fuusioitunut Mica Elektro on toimittanut ladattavia käsivalaisimia ammattikäyttöön ja räjähdysvaarallisiin tiloihin jo vuodesta 1983.

"Hyvä toiminnanohjausjärjestelmä on mahdollistaja. Kun ratkaisu on juuri sopiva pk-toimijalle, käyttäjät on koulutettu perusteellisesti ja käyttäminen on kurinalaista, ratkaisusta saa irti kaiken mahdollisen hyödyn liiketoiminnan suunnittelemista sekä seurantaa varten", toteaa Atexor Oy:n toimitusjohtaja Johannes Leppihalme.

Visman ratkaisulla tärkeä rooli raportoinnissa ja suunnittelussa

Atexor Oy on hyödyntänyt Visma Nova -ratkaisua jo vuodesta 2003 alkaen. Visman ratkaisulla hoidetaan mm. tarjoukset, tilaukset, osto- ja myyntireskontra, laskutus, kirjanpito, palkanlaskenta sekä tuotannonohjaus. Leppihalmeen mukaan ratkaisu on soveltunut heille erinomaisesti ja käyttäjät ovat omaksuneet sen käytön helposti. Joitakin pieniä raporttiräätälöintejä he ovat ratkaisuun hankkineet.

”Ensisijaisen tärkeää kaikille käyttäjille on se, että ratkaisu antaa erittäin ajantasaista tietoa. Kun varasto, tuotannonohjaus, tilaus- ja tarjouskannan seuranta ovat hallinnassa, on helppoa ja mielekästä tehdä liiketoiminnan suunnittelua”, toteaa Johannes Leppihalme.

Oheispalvelut merkittävässä roolissa

Yhteistyö Visman kanssa on sujunut hyvin. Leppihalme toteaa, että ainahan ohjelmistojen käytössä törmätään väistämättä jonkinlaisiin haasteisiin, mutta Visman asiakaspalvelu on toiminut työssään ripeästi. Atexorissa arvostetaan yrityskohtaista palvelua, jonka ansiosta Visman konsultointipalvelutkin ovat tulleet tutuiksi. Toimitusjohtaja kertoo yrityskohtaisesti räätälöidyn koulutuksen olevan tehokkainta, mutta myös webinaareihin osallistutaan tarpeen vaatiessa.

”Hyvä asiakassuhde on sellainen, että molemmat osapuolet ovat toisistaan riippuvaisia. Visma toimittajana tarvitsee kaltaisiamme tyytyväisiä asiakkaita ja me puolestaan tarvitsemme ohjelmistotoimittajan, joka on joustava ja toimittaa juuri sen, mitä tarvitsemme. Muistuttaisin ohjelmistoa valitsevaa yritystä siitä, että kannattaa huomioida, millaiset palvelut ohjelmistotoimittaja voi tarjota tuotteen ympärille. Ei riitä pelkkä ratkaisu, vaan on oltava myös laadukas asiakaspalvelu, konsultointi sekä koulutuspalvelut, kuten Vismalla. Suosittelen lämpimästi Visma Novaa kokoisellemme yritykselle!” toteaa Leppihalme lopuksi.

Tutustu muihin asiakastarinoihin »

Atexor Logo

 

Visma-asiakas
Atexor Oy

Visma-ratkaisu
Visma Nova

Tarpeet

  • ratkaisu kirjanpitoon, taloushallintoon sekä tuotannonohjaukseen
  • kattava työkalu johdolle
  • monipuoliset ja toimivat oheispalvelut
  • kehittyvä ohjelmistoratkaisu ja luotettava toimittaja

Ratkaisu

  • kehittyvä, pk-yrityksen tarpeisiin sopiva ohjelmistoratkaisu
  • erinomaiset raportit johdon suunnittelutyön tueksi
  • ratkaisun ympärillä kattavat palvelut
  • luotettava ohjelmiston toimittaja

Hyödyt

  • toimiva ja toimialalle soveltuva ohjelmistoratkaisu
  • nopeuttaa rutiinityöskentelyä
  • monipuoliset ja ajantasaiset raportit
  • helpottaa johdon suunnittelutyötä 

Tutustu Visma Novaan