Visma-konserni on ostanut Duetto Group Oy:n

14.08.2013

Pohjoismainen ohjelmisto- ja taloushallintoalan konserni Visma tulee mukaan Suomen perintäbisnekseen. Visma on ostanut Suomessa toimivan perintä- ja lakipalveluihin erikoistuneen Duetto Group Oy:n. Elokuun alussa tapahtuneen osakekaupan myötä Pohjoismaissa laajasti toimiva finanssitavaratalo ottaa entistä vahvemman jalansijan Suomen taloushallinnon markkinoilla tarjoamalla taloushallinnon ja järjestelmien lisäksi kokonaisuuteen myös perintäpalvelut. Duetto Group Oy on nyt viides Suomessa toimiva Visma-yritys. Visma-konserni palvelee kaikkiaan yli 340 000 asiakasta ja työllistää n. 5300 työntekijää Pohjoismaissa ja Alankomaissa.
 
Duetto Groupin toimitusjohtaja Anna Johansénin mukaan kauppa tuo molemmille osapuolille liiketoimintahyötyjä.
 
- Visman taloushallinto-osaaminen, yrityksen vahva asema markkinoilla ja laaja asiakaskunta antavat meille hyvät lähtökohdat uskoa oman kasvumme kiihtyvän yrityskaupan myötä. Lisäksi saamme hyvät mahdollisuudet kasvattaa Visman osaamista Suomen markkinoilla nyt perintäpuolelle. Asiakkaillemme on nyt tarjolla entistä laajempi palveluvalikoima. Meille avautuu nyt hieno mahdollisuus palvella osaamisellamme myös Visma-konsernin muiden yritysten asiakaskuntaa, Anna Johansén linjaa.
 
- Yrityskauppa vahvistaa Visman asemaa Suomen markkinoilla ja kasvattaa kilpailukykyä sekä palveluiden laajuutta sekä olemassa olevalle että uusille asiakkaille, Visman toimitusjohtaja Øystein Moan sanoo.
 
Visma työllistää Suomessa nyt yli 800 henkilöä. Moanin mukaan Suomi on Visma-konsernille tärkeä markkina, johon he haluavat panostaa tulevaisuudessakin.
 
- Duetto Group on tarjontaamme hyvä lisä ja on hienoa saada yritys osaksi Visma-perhettä, Moan sanoo.
 
- Vismalla liiketoimintaprosessit on jalostettu pitkälle asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Duetto Groupin asiakkaille voimme kaupan myötä tarjota monia hyötyjä myös tästä näkökulmasta. Toki meitä kiinnostaa myös Visman kansainvälisen toiminnan mukanaan tuomat laajenemismahdollisuudet, Johansén sanoo.
 
Johansénin mukaan Duetto Groupin asiantuntijapalveluille kauppa tuo lisää kasvun mahdollisuuksia.
 
- Yritysosto oli tavallaan luonnollinen jatkumo kasvullemme. Vismalla on hyvä maine ja yhteistyö muiden Visma-yritysten kanssa tuo liiketoimintahyötyjä molemmille osapuolille ja asiakkaalle se näkyy entistä parempana palveluna. Osana Visma-konsernia voimme nyt tarjota asiantuntijapalveluita entistä laajemmalla skaalalla, Johansén painottaa.
 

 
Lisätietoja ja haastattelut:
Anna Johansén
 
Toimitusjohtaja Duetto Group Oy
 
Puh. 040 722 3112
 
Sähköposti: anna.johansen@duettogroup.fi
 
Duetto Group Oy:
Duetto Group Oy tarjoaa laajalle asiakaskunnalleen perintä- ja lakipalveluita yli 20 vuoden kokemuksella. Yritys on erikoistunut luottokaupan riskienhallintapalveluihin toiminnan perustuessa henkilökohtaisten asiantuntijapalveluiden ja selainpohjaisen tietotekniikan yhdistämiseen. Yrityksellä on käytössään oma Duetto®-ohjelma joka takaa paitsi joustavan tuotekehityksen myös nopeat ja varmat integroinnit asiakkaiden käyttämiin taloushallinto-ohjelmiin. Duetto® -asiakasliittymän kautta asiakkaat seuraavat toimeksiantojaan aina reaaliaikaisesti ja läpinäkyvästi. Duetto Group Oy työllistää n. 50 oman alansa ammattilaista ja sen toimipiste sijaitsee Turussa. Duetto Groupin arvioitu liikevaihto kuluvalle tilikaudelle on n. 3,6M€.
 
Visma-konserni
Visma tekee liiketoiminnasta tehokkaampaa tarjoamalla järjestelmä- ja ulkoistuspalveluita, kaupan alan ratkaisuita, erilaisia it-ratkaisuja sekä konsultointia. Visma yksinkertaistaa ja digitalisoi liiketoiminnan perusprosesseja niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. 340 000 asiakasta Pohjoismaissa hyödyntää Visman tuotteita ja palveluita ja lisäksi n. 330 000 asiakasta käyttää Vismaa järjestelmäkumppanina. Konserni työllistää yli 5000 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2012 oli 5749 miljoonaa Norjan kruunua.
 
Suomessa toimivat viisi Visma-yritystä työllistävät yli 800 ammattilaista ja palvelevat yli 50 000 asiakasta. Visma Services Oy, Visma Passeli Oy, Visma Software Oy, Visma Solutions Oy sekä Duetto Group Oy toteuttavat Visman filosofiaa mahdollistaen asiakkaiden menestystä liiketoimintaprosessien automatisoinnilla ja integraatiolla.