

M2 helpottaa yli 1000 organisaation kulujen hallintaa
M2 helpottaa matkojen ja kustannusten raportointia - case: 2M-IT
M2 on helpottanut 2M-IT:n matkojen ja kulujen kirjaamista. Taloushallinnon päivittäiset työt hoituvat tehokkaasti monipuolisten raportointimahdollisuuksien ansiosta.
Kuva: Mikko Kauppinen
Matkalaskuprosessin sähköistäminen helpotti laskujen hyväksyntää
Vatajankoskella valittiin testiryhmä, jonka tehtävänä oli kartoittaa sopivia järjestelmiä matka- ja kululaskujen käsittelyyn. Lopulta valinta kohdistui M2 kulu- ja matkalaskuohjelmaan, joka otettiin käyttöön marraskuussa 2022.
"M2 on helpottanut kuittien käsittelyä taloushallinnossa. M2:n myötä Eurocard-kuitit saadaan sähköisesti arkistoitua, eikä kirjanpitäjän tarvitse pelata paperikuittien kanssa."
Johanna Mälkiä, HR-koordinaattori, Vatajankoski
Näin asiakkaamme kertovat M2:sta
Aiemmin virheet päätyivät usein kirjanpitoon asti, ja niiden purkaminen oli työlästä. Nyt laskut on helppo korjata ja ne voidaan tarvittaessa palauttaa tekijälle täydennettäväksi. Tämä säästää huomattavasti aikaa.
Olemme päätyneet sellaiseen ratkaisuun, että paljon ajavilla myyjillä on autoissaan GPS Logger -laite, joka kerää heidän ajonsa ja ajotietonsa. Tiedot siirretään M2-järjestelmään kerran viikossa. Pienen viidentoista minuutin koulutuksen jälkeen jokainen koki, että järjestelmä toimii ja on helppo käyttää.
Näin Synlab teki matka- ja kululaskujen hyväksynnästä äärimmäisen helppoa
Lue lisää Visman blogista

Tutkimus: M2 on Suomen tunnetuin kulu- ja matkalaskuohjelma
Tuoreen bränditutkimuksen mukaan M2 on Suomen tunnetuin kulu- ja matkalaskuohjelma. Taloushallinnon asiantuntijat mieltävät M2-ohjelman erityisesti helppokäyttöiseksi.

M2:n tuotekehityksessä tapahtuu 2023 – kurkista roadmapille
Suomen tunnetuin kulu- ja matkalaskuohjelma M2 kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Vuonna 2023 M2-ohjelman tuotekehityksen painopisteitä ovat mobiilisovelluksen kehittäminen, käyttäjäkokemuksen parantaminen ja automaation kehittäminen.

Kilometrikorvaus, päiväraha ja tulorekisteri – mitä ne käytännössä tarkoittavat?
Tässä blogissa avaamme työmatkailun terminologian peruskivet: mitä kilometrikorvaus, päiväraha ja tulorekisteri tarkoittaa käytännössä.