Asiakkaamme kertovat

SaaS-palvelu paransi toimintavarmuutta, toi teknistä taustatukea ja selkeytti hinnoittelun

 

Lahden kaupunki siirsi InSchool-ohjelmiston SaaS-palveluun vuoden 2017 lopussa. SaaS tulee sanoista Software as a Service, jossa ohjelmistojen palvelinosat sijaitsevat Visman palvelimella. Ohjelmalisenssien ostamisen sijaan SaaS-palvelussa on selkeä kuukausihinnoittelu. Asiakkaan ei tarvitse huolehtia palvelimen hankinnasta, palvelinlisensseistä, ylläpidosta, varmistusjärjestelmistä tai ohjelmien päivityksestä.

 

“Syksyllä 2017 Lahden kaupungissa alettiin miettimään miten ohjelmiston ylläpitoa voisi helpottaa ja yksinkertaistaa. Kokonaisuuden hallinta monitoimittajaympäristössä oli haasteellista, ja järjestelmän mukanaan tuomat kokonaiskustannukset jouduttiin laskemaan monesta pienestä osasta. Lisenssien ostaminen omaksi vaikeutti myös lisenssimäärän hallintaa.

Sisällöllisten pääkäyttäjien työssä joutui tasaiseen tahtiin venyttämään osaamistaan teknisempien kysymysten edessä. Halusimme lisätä teknistä tietämystä ja sen lisäksi toimintavarman kokonaisuuden. Tähän tarpeeseen SaaS-malli sopi mainiosti.

Kun päätös siirtymisestä oli tehty, siirto SaaS-palvelun piiriin sujui aikataulun mukaan sovitusti sekä Visman että muiden toimijoiden osalta. Yhteistyö Visman kanssa palvelun osalta on ollut alusta asti varsin helppoa ja suoraviivaista. Ongelmatilanteisiin tartutaan heti myös ns. virka-ajan ulkopuolella ja asiakkaalla on koko ajan tiedossa missä mennään.

Meille SaaS-palvelu on tuonut suurimman hyödyn toimintavarmuuden parantumisena ja kustannusten yksinkertaistumisena. Lisäksi sisällöllisenä pääkäyttäjänä koen hyödyksi sen, että teknisissä ongelmissa on vain yksi yhteydenottopiste, jonka kautta asiat lähtevät selviämään, eikä minun enää tarvitse toimia yhteyshenkilönä eri toimijoiden välisissä keskusteluissa.

 SaaS-palvelulla saatiin siis juuri sitä mitä lähdettiin hakemaankin, ja omalta osaltani voin suositella palvelua muillekin.”

 

                                       - Sanna Ahtiainen, tietohallintosuunnittelija, Lahden kaupunki

Hei! Kerätäksemme tietoa sinua kiinnostavasta sisällöstä käytämme sivustolla evästeitä. Niiden sekä lomakkeiden kautta meille antamiesi tietojen perusteella luomme sinusta profiilin, jonka avulla voimme näyttää juuri sinulle räätälöityä sisältöä. Hyväksymällä tämän annat meille oikeuden kerätä ja käsitellä henkilötietojasi turvallisesti ja luottamuksellisesti tässä kuvatulla tavalla.