Choose language

Säätiö - Mikä on säätiö?

Säätiö on itsenäinen oikeushenkilö, jonka toiminnan ja varallisuuden hoidon päämäärä on yksinomaan säätiön tarkoituksen toteuttaminen. Tarkoitus voi olla esimerkiksi kulttuurin tai tieteen tukeminen.

Säätiö eroaa osakeyhtiöstä esimerkiksi siten, että sen tarkoituksena ei ole harjoittaa liiketoimintaa tai tuottaa voittoa, eikä sillä ole omistajia. Yhdistyksestä säätiö eroaa muun muassa siten, ettei sillä ole jäseniä, ja sen tarkoitusta voi muuttaa vain rajoitetuin ehdoin. Eläkesäätiöt eivät kuulu säätiölain piiriin.

Säätiöt luokitellaan tavallisesti apurahoja jakaviin säätiöihin ja toiminnallisiin säätiöihin. Apurahoja jakavat säätiöt ovat yleisiä kulttuurin, tieteen ja taiteen aloilla; ne toteuttavat tarkoitustaan jakamalla apurahoja ja avustuksia pääomansa tuotosta. Toiminnalliset säätiöt ovat yleisiä sosiaali- ja terveysalalla, sivistys- ja opetusalalla sekä urheilun ja nuorisotyön aloilla, ja ne toteuttavat tarkoitustaan itsenäisesti toimimalla.

Yleishyödyllisyys on säätiön verotukseen liittyvä käsite, joka on erotettava säätiölain hyödyllisyysvaatimuksesta. Sinänsä hyödyllinen säätiö ei ole automaattisesti yleishyödyllinen, vaan sen toiminnan tulee täyttää verolainsäädännössä säädetyt edellytykset.

Liittyvät sanat