Choose language

Osakeyhtiö - Mikä on osakeyhtiö?

Osakeyhtiö on ns. pääomayhtiö, jossa osakkeenomistajat vastaavat yhtiön velvoitteista vain sijoittamallaan pääomapanoksella.

Yleisin Suomessa käytetyistä yritysmuodoista on osakeyhtiö. Osakeyhtiö on ns. pääomayhtiö, jossa osakkeenomistajat vastaavat yhtiön velvoitteista vain sijoittamallaan pääomapanoksella. Osakeyhtiölain vuonna 2006 tapahtuneen uudistamisen seurauksena yhtiömuodon sääntelyssä korostuivat entisestään osakeyhtiölain yleiset periaatteet, joita käytetään tulkinta-apuna lain yksittäisiä säännöksiä sovellettaessa. Osakeyhtiölain keskeisiä periaatteita ovat osakkeenomistajan rajoitettu vastuu, osakkeenomistajien yhdenvertaisuus ja enemmistöperiaate, johdon huolellisuusvelvoite, yhtiön pääoman pysyvyys sekä osakkeen luovutettavuus.

 

Osakeyhtiön perustaminen

Asianmukaisesti perustettu osakeyhtiö on omistajista erillinen, itsenäinen oikeushenkilö, joka vastaa itse omista velvoitteistaan. Yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on 2 500 euroa. Julkisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on puolestaan 80 000 euroa.

Osakeyhtiö perustetaan siten, että osakkeenomistajat laativat kirjallisen perustamissopimuksen ja allekirjoittavat sen. Allekirjoituksella osakkeenomistaja merkitsee perustamissopimuksesta ilmenevän määrän osakkeita. Samoin johdon jäsenten ja tilintarkastajien toimikausi ja tehtävät alkavat perustamissopimuksen allekirjoittamisesta.

Perustamissopimuksessa on aina mainittava seuraavat seikat:
  • sopimuksen päivämäärä
  • kaikki osakkeenomistajat ja kunkin merkitsemät osakkeet
  • osakkeesta yhtiölle maksettava määrä (merkintähinta)
  • osakkeen maksuaika
  • yhtiön hallituksen jäsenet
  • yhtiön tilintarkastajat.

Perustamissopimuksessa on mainittava tarvittaessa myös toimitusjohtaja. Yhtiöllä ei välttämättä tarvitse olla toimitusjohtajaa. Myös hallituksen puheenjohtaja voidaan nimetä jo tässä vaiheessa. Tilikaudesta määrätään joko perustamissopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä.

Perustamissopimukseen on lisäksi otettava tai liitettävä yhtiöjärjestys, joka voi uuden lain mukaan olla hyvin suppea. Yhtiöjärjestyksen tarkoitus on säädellä yhtiön toimintaa. Uuden lain mukaan yhtiöjärjestyksessä on aina mainittava yhtiön
  • toiminimi
  • kotipaikkana oleva Suomen kunta
  • toimiala.

Jos yhtiö aikoo käyttää toiminimeään kaksi- tai useampikielisenä, toiminimen jokainen ilmaisu on mainittava yhtiöjärjestyksessä. Yhtiöjärjestykseen voidaan kirjata tarvittaessa myös muitakin määräyksiä.