Choose language

Osake - Mikä on osake?

Osake on yhtiön omistusosuutta kuvaava, jälkimarkkinakelpoinen rahoitusinstrumentti erityisesti osakeyhtiöissä. Laskemalla osakkeita liikkeelle osakeannissa yhtiö saa uusia omistajia, jotka sijoittavat varojaan yhtiöön.

Osake on yhtiön omistusosuutta kuvaava, jälkimarkkinakelpoinen rahoitusinstrumentti erityisesti osakeyhtiöissä. Laskemalla osakkeita liikkeelle osakeannissa yhtiö saa uusia omistajia, jotka sijoittavat varojaan yhtiöön. Näin yhtiö kerää sijoittajilta oman pääoman ehtoista rahoitusta. Vastineeksi ostamastaan osuudesta sijoittaja saa yhtiöltä osakkeen. Osake antaa omistajalleen eli yhtiön osakkaalle oikeuden yhtiön päätöksentekoon yhtiökokouksissa. Osakeyhtiöllä on Suomessa oltava vähintään yksi osake.


Osakkeen tuotto

Osakeyhtiölain mukaan osakepääomalle voidaan maksaa tuottoa, kuten osinkoa, jos yhtiöllä on jakokelpoisia varoja eikä tuotonmaksu vaaranna yhtiön maksukykyä. Käytännössä yhtiön tulee ensin olla tuottanut voittoa, jotta osakkeenomistajille voidaan maksaa osinkoa. Yhtiön velkojat ovat osakkeenomistajiin nähden etusijalla. Varojen jako osakkeenomistajille edellyttää, että yhtiön velkojen korot ja lyhennykset voidaan hoitaa. Konkurssitilanteessa osakkeenomistajat ovat viimeisellä sijalla, kun yhtiössä jäljellä olevia varoja jaetaan.

Osinko on tavallisin tuotonjakotapa osakkeenomistajille. Muita tuotonjakotapoja ovat pääoman palautus, yhtiön omien osakkeiden hankkiminen ja yhtiön purkaminen. Kaikki tavat, purkamista lukuun ottamatta, ovat nykyisin tavanomaisia pörssiyhtiöissä. Yhtiössä käytettävään tuotonjakotapaan vaikuttaa mm. verotus. Tuottoja voi saada myös osakkeen arvonnousun kautta myymällä osakkeet korkeampaan hintaan kuin niiden hankkiminen on maksanut.

 

Osakekirjat ja arvo-osuusjärjestelmä

Yhtiö pitää kirjaa osakkeenomistajistaan osake- ja osakasluettelon avulla. Arvo-osuusjärjestelmään kuuluvien yhtiöiden osalta kirjanpito tehdään arvo-osuusjärjestelmässä. Suurimpien yhtiöiden osakkeet ovat nykyisin arvo-osuusmuotoisia.

Perinteisesti osaketta kuvaamaan painettiin joskus hyvinkin viimeisteltyjä paperisia osakekirjoja. Osakekirjoja on edelleen käytössä pienemmissä yhtiöissä, asunto-osakeyhtiöissä tai sellaisissa suuremmissa yhtiöissä, joiden osakkeilla ei käydä aktiivisesti kauppaa. Yhtiön hallitus voi päättää, annetaanko osakkeista osakekirja vai ei. Arvo-osuusjärjestelmään liittyneissä yhtiöissä osakekirjojen antaminen ei ole sallittua.

 

Pörssiosakkeet

Julkisen osakeyhtiön (Oyj) osakkeet voivat olla kaupankäynnin kohteina arvopaperipörssissä. Tällöin osakkeita voi ostaa ja myydä arvopaperivälittäjän kautta pörssissä.