Siirry sisältötekstiin

Yrittäjä, pidä järki kädessä – paras neuvo ei aina tule läheltä

Yrityksen perustaminen on ihanaa. Moni on haaveillut omasta yrityksestä pitkään, ja unelman toteutuessa on tunnelma katossa. Omien suunnitelmien lumoissa vaarana on kuitenkin vauhtisokeus.

Yrityksen perustaminen on ihanaa. Moni on haaveillut omasta yrityksestä pitkään, ja unelman toteutuessa on tunnelma katossa.

Omien suunnitelmien lumoissa vaarana on kuitenkin vauhtisokeus. Tiedän tämän hyvin, koska olen saanut 20 vuoden ajan tehdä töitä rinta rinnan suomalaisten yrittäjien kanssa.

Realistisen tilannekuvan hahmottamiseen yrittäjä tarvitsee oikeastaan aina apuvoimia. Vielä puolison ja ystävien henkistä tukea tärkeämpää on ulkopuolelta saatu objektiivinen ja realistinen palaute.

Pienyrittäjä joutuu olemaan todellinen ninja: vertailemaan erilaisia palveluita, etsimään liiketilat sekä päättämään oikeiden työkalujen ja järjestelmien hankkimisesta. Kaiken tämän keskellä yksi olennainen vaihe jää monelta väliin: Visma Passelin kyselytutkimuksessa vain alle puolet suomalaisista yrityksistä on tehnyt perustamisvaiheessa liiketoimintasuunnitelman.

Valitettavasti se koituu liian usein kohtalokkaaksi.

Esimerkiksi asiakashankinnan todellisen hinnan selvittäminen ja sen myötä toiminnan kannattavuuslaskenta helposti unohtuu. Jotta esimerkiksi latten tai käsin tehdyn saippuan myynnillä pystyy maksamaan liiketoiminnan kulut ja yrittäjän palkan, saa kahvia tai saippuaa myydä melkoiseen tahtiin. Voiko vain odottaa, että kahvilaan virtaa sata asiakasta päivässä, jotka ostavat keskimäärin kuudella eurolla purtavaa ja palanpainiketta? Mitä pitää tehdä, että näin kävisi?

”Pienyrittäjä joutuu olemaan todellinen ninja

Älä väheksy verkon voimaa

Verkko on tehnyt kuluttajista raadollisia vertailijoita. Jos tuotteen saa halvemmalla isommalta kilpailijalta, siirtyy kauppa helposti sinne.

Pienyrittäjän ei kannata antaa kilpailijalle yhtään tasoitusta. Verkkokauppa pitää perustaa heti, sillä tänä päivänä moni asiakas käy päivällä myymälässä katsomassa tuotteita ja tekee tilauksen illalla kotisohvalta.

Kasvokkain tapahtuvaan yksilölliseen palveluun on helppo luottaa. Kannattaa punnita tarkkaan, kuinka paljon henkilökohtainen kohtaaminen painaa juuri sinun asiakkaidesi ostopäätöksissä. Entä jos hinta kuitenkin on se valintaperuste, joka johdattaa asiakkaan kivijalkapuotisi sijaan kilpailijan verkkokauppaan?

Tänä päivänä verkkokaupan perustaminen on helppoa eikä vaadi erillisiä koodaustaitoja. Mikä parasta, verkkokauppa sopii hyvin yhteen kivijalkamyymälän hoidon kanssa, kun hiljaisina tunteina voi kertoa tuotteistaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Liiketoimintasuunnitelma on yrityksesi happotesti

Yrityksen perustamisessa liiketoimintasuunnitelma on firmasi kivijalka, jota ilman et pärjää. Sen tekemisen kanssa ei yrittäjän tarvitse jäädä yksin, sillä verkostoja ja apua kyllä löytyy.

Oma liiketoimintasuunnitelma kannattaa luettaa jollain kokeneemmalla yrittäjällä tai asiantuntijalla. Jos lähipiirissä ei ole konkareita, liiketoimintasuunnitelman arvioimisesta kannattaa vaikka maksaa ulkopuoliselle.

Kriittinen tarkastelu ennen liiketoiminnan aloittamista varmistaa sen, että sinulla on käytössäsi paras mahdollinen tilannekuva.

Suosituimmat