Siirry sisältötekstiin

Ylläs-Levi projekti: Etelän leiri

Maisemat vaihtuvat mutta treeni kohti tavoitetta jatkuu! Ammattiurheilijoiden tapaan Ylläs-Levi projektissa kisaan valmistautuva Albert otti avuksi harjoittelujakson etelän lämmössä.

Tasapainotreeniä Mijaksen vuorilla.

Harjoitteluputki kohti Ylläs-Levi kilpailua on hyvässä vauhdissa. Olen pysynyt terveenä ja kunto on kohonnut kohisten. Lihasvoimaa on tullut lisää kiitos valmentajamme Janne Marvailan meille suunnitteleman lihaskuntotreeniohjelman. Helmikuussa vuorossa olivat punnerrukset. Ja voi pojat, tulipa punnerrettua! Tein helmikuun aikana yhteensä 4060 punnerrusta.

Niinkuin perinteisesti huippu-urheilijoiden kuuluu, minäkin vietin harjoittelujakson Espanjan lämmössä, Los Pacosissa. Etelä-Suomen talvi on yleensä lämmin ja kostea. Se kohtelee kovalla kädellä hiihtolatuja mutta on samalla lempeä pitkässä rasituksessa keuhkoille.

Etelän leiri sattui juuri sopivasti, kun Suomessa olivat paukkupakkaset. Vaihdoin hiihtotreenit Etelä-Espanjan keväässä lenkkeilyyn sikäläisissä vaativissa ja mäkisissä maastoissa. Kävelyn, patikoinnin, ratsastuksen ja muun urheilun vastapainoksi on hyvä harrastaa myös penkkiurheilua. Pääsin seuraamaan aitiopaikalta, kun Espanjan jalkapallon liigan Málaga C.F. ja Espanyol ottivat mittaa toisistaan.

Tässä Etelän leiri kuvakoostena.

Terveisin Albert

Vaihtoehto matalasykkeiseksi treeniksi.
Penkkiurheilua. Huom! Pulloissa on lähdevettä!

Suosituimmat