Ylläs-Levi projekti: Baby steps

Sitten edellisen blogipostauksen, hiihtokilometrejä on kertynyt mukavasti lisää ja tekniikassakin olen ottanut vaihtelevasti sekä isoja että pieniä (joskus todella pieniä) kehitysaskeleita eteenpäin. Päätapahtumaan on tänään aikaa 64 päivää ja hiihdettyjä – tai ainakin suksien päällä edettyjä – kilometrejä on takana 167,7. Hiihtoladut ovat pääkaupunkiseudulla yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka lunta ei ole satanut kunnolla miesmuistiin ja viime aikoina lämpötila on pysytellyt nollan tuntumassa tai plussan puolella. Muutamaan hiihtotreeniin on myös osunut tottakai perinteinen suomalainen juhannussää: muutama lämpöaste ja vesisade. Koska säähän en ainakaan toistaiseksi ja nykytiedon valossa pysty vaikuttamaan, niin yritän olla liikaa murehtimatta sitä. Asenteeseen ja vaatetukseen onneksi pystyn. Ja kuten valmentaja on todennut: koville miehille paistaa aina aurinko.

Toistaiseksi projektin paras päivä on osunut kaikin puolin Lahteen, minne valmentajamme Janne oli kutsunut minut, Albertin sekä kuvaajana toimineen Pasin viettämään hiihtopäivää tuleville MM-laduille. Aurinko paistoi (for real!), pakkasta muutama aste ja MM-kisoihin jo hiljalleen viritelty latu suksien alla. Voiko parempaa toivoa? Not much. Lahdessa keskityimme aamupäivän perinteisen tyylin hiihtotekniikoihin ja iltapäivällä lounaan jälkeen kiersimme tunnetustikin vaativia Lahden latuja – ja myös niitä rankimpia pätkiä. Nousut ja laskut näyttävät muuten TV-kuvissa paljon loivemmilta.

Stadionilla tasaisella maalla tekniikoita harjoitellessa fiilikset olivat jatkuvasti oivaltavan innostuneen sekä itseensä turhautuneen välillä. Innostus siitä, kun hoksaa jotain ja turhautuminen siitä, kun kroppa ei vain tahdo totella annettuja käskyjä. Viimeksi kerroin tekniikkavideoiden katsomisesta ja niiden hyödystä, mutta vielä paljon hyödyllisempää on saada palaute valmentajalta ja nähdä videolta omaa hiihtoa. Video on toki armoton ja paljastaa niin virheet kuin onnistumiset tekniikassa. Eniten haastetta tuotti ja tuottaa edelleen hyvän ja rennon rytmin löytyminen vuorohiihtoon. Hetkittäin rytmi löytyy hienosti ja sen huomaa kropassakin välittömästi, että nyt liikahtaa eri tavalla. Tyytyväisyyden tunnetta ei saa päästää kuitenkaan liiaksi valloilleen, koska seuraavassa hetkessä rytmi saattaa jo kadota. Ja kilpaurheilijan luonteella ajattelen myös, että (liiallinen) tyytyväisyys tappaa kehityksen. Tasatyöntö ja haarakäynti sujuvat jo paremmin, samoin laskuihin ja laskuasentoon on saanut valmentajalta pieniä, mutta erittäin hyödyllisiä vinkkejä, jotka olen onnistunut realisoimaan käytäntöön.

Opettelua on ollut paljon myös siinä, mitä suksien pohjaan olisi syytä milloinkin laittaa: menisikö minkä lämpötilan pitovoiteella tai pitäisikö turvautua liisteriin? Pikapito vai purkkivoide? Ja voinko luottaa, että jos kotona lämpömittari on nollassa, niin se on sama myös siirryttäessä kauemmaksi hiihtoladulle? Entä onko lumi ladulla uutta, märkää, vanhaa, tykkilunta, karkeaa, jäätä vai mitä? Riittävän pidon löytyminen erityisesti nollakeliin tuottaa harmaita hiuksia. Tällä viikolla onnistuin myös ensimmäistä kertaa saamaan pitovoiteen jäätymään. Mutta samoin kuin tekniikan kanssa, niin voitelusta oppii koko ajan hiljalleen lisää – monesti yrityksen ja erehdyksen kautta.

Viimeiset pari viikkoa ei toki ole ollut pelkkää treeniä, vaan mukaan on mahtunut töiden lisäksi niin lääkärintarkastus hiihtoprojektin tiimoilta, fyssarikaverin huoltotoimenpiteitä kuin sosiaalista elämää. Labrassa istuessani totesin, että vaikka sitä vielä toistaiseksi ajattelee olevansa kuolematon, niin siitä huolimatta kropan huoltotoimenpiteet ja tsekkaukset ovat toisinaan tarpeellisia, vaikkei oireita tai kipuja olisikaan. Hiihtolupa onneksi myös lääkäriltä nyt saatu.

Valmentaja haastoi muuten minut ja Albertin helmikuun ajaksi etunojapunnerrushaasteeseen. 1. päivänä 10 toistoa, 2. päivänä 20 toistoa jne. ja kuun viimeisenä päivänä lopulta 280 toistoa. Voi meitä onnenpekkoja, että on helmikuu ja karkausvuosi oli viime vuonna, sillä onhan 280 selvästi vähemmän kuin 310! Samalla minä haastan juuri sinut mukaan samaan haasteeseen. Hyvin ehdit vielä mukaan ja toistoja voi tehdä pitkin päivää. Mikä olisikaan parempi tapa piristää pitkää palaveria tai kiireisiä kollegoita kuin yllätyspunnerrus? Niinpä.

Matti

About

Visma on Pohjoismaiden johtava yritysohjelmistojen, taloushallinnon palveluiden sekä IT-projekti- ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Suomessa Visma-perheeseen kuuluvat yritykset työllistävät yhteensä yli 900 asiantuntijaa ja palvelevat yli 50 000 asiakasta.
Connect with Visma: