Wilma vahvasti mukana varhaiskasvatuksessa Toholammilla

Toholammin kunnassa on käytetty Wilmaa koulupuolen lisäksi myös varhaiskasvatuksessa. Vaikka kaikkia varhaiskasvatuksen toimintoja Wilmasta ei vielä löydy, on kevyemmällä käytöllä päästy jo todella hyvin vauhtiin. 

Toholammin varhaiskasvatusjohtaja Terhi Elamaa kertoo taustoista: ”Meillä Toholammilla oli mietittävä uuden varhaiskasvatusohjelman hankintaa, ja Wilman käyttöönotto tuntui mielekkäältä, sillä se on jo koulun puolella käytössä. Tavoitteena oli luoda asiakirjojen ja tiedonsiirron jatkumo sekä helpottaa asiointia vanhempien ja työntekijöiden kanssa.” Viestintää Wilman kautta ei ole Toholammilla varhaiskasvatuspuolella vielä otettu käyttöön, ei myöskään lasten sisään- ja uloskirjausta mobiilisovelluksen kautta. 

Tavoitteena oli luoda asiakirjojen ja tiedonsiirron jatkumo sekä helpottaa asiointia vanhempien ja työntekijöiden kanssa.

Wilma helpottamaan paperirumbaa

Paperia Wilma jo säästää, kun vasut eli varhaiskasvatussuunnitelmat  ja muut asiakirjat ovat Wilmassa tallessa sähköisesti. Sieltä ne löytyvät hyvässä järjestyksessä,  ja niitä pääsevät asianosaiset aina myös tarkastelemaan tarpeen tullen.

– Vasujen kirjaaminen toimii Wilman kautta hyvin. On hyvä, että paperiset vasut ovat jääneet pois ja vanhemmat pääsevät lukemaan vasua aina kun haluavat. Vasuun on helppo tehdä lisäyksiä ja Wilmassa tallessa olevat asiakirjat helpottavat myös hallintoa. Lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja tekee omista havainnoistaan kirjauksia Wilmaan, kertoo Terhi Elamaa.

 

Sähköinen haku varhaiskasvatukseen 

Hakeminen varhaiskasvatukseen Wilman kautta on Toholammilla melko uutta – sähköisiä hakemuksia on käytetty syksystä alkaen. Itse prosessi vaatii vielä selkeyttämistä. Hyvä puoli on kuitenkin ehdottomasti se, että vanhemmat itse täyttävät sähköisen hakemuslomakkeen ja sitä kautta tiedot siirtyvät järjestelmään.

-Kun saamme Wilman viimeisteltyä meidän kuntaan sopivaksi, niin se helpottaa ja selkeyttää toimimista ja yhteistyötä sekä asiakkaiden että työntekijöiden kesken,  uskoo Elamaa.

Lue lisää: Wilma varhaiskasvatukseen

Aiheeseen liittyviä blogeja: