Visman jakso Diilissä maanantaina 15.11.

Visman tehtävä Diili-kilpailijoille on nyt takana ja jälkipuinnit käyvät kuumana. Tippuiko oikea henkilö?

Tapasin kilpailijat ensimmäisen kerran tehtävänannossa, jolloin kukaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu. En ollut myöskään tavannut kauden aikaisempia kilpailijoita, joten syksyn aikana nähdyt käänteet olivat täysin pimennossa. Tämä oli mielestäni hyvä asia, koska näin toimeksiantajana pääsin aloittamaan kilpailijoiden kanssa puhtaalta pöydältä ilman ennakkoasetelmia tai -luuloja.

Tehtävänantopaikka jäänmurtajan yläkannella oli upea. Paikka oli hyvin valittu, koska kilpailijoiden takana näkyi Katajanokan Kasino, toisen asiakastapahtumamme pitopaikka. Ei liene ollut sattumaa. Ja tiesittehän, että Katajanokan Kasinon vieressä sijaitsee yli 100 vismalaisen työpaikka. Visman toimisto on vaikuttanut samassa osoitteessa jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Kun tehtävä oli annettu, alkoi välittömästi kova pohdinta siitä, kumpi tehtävä olisi onnistuneempi. Kilpailijat päätyivät saman tien ajatukseen, että taloushallinnon tehokkuus -seminaari olisi paremmin hallittavissa. Siihen ei myöskään kohdistunut sää-riskiä, joka taas golf-tapahtumassa oli. Samaa mieltä oli myös toinen johtoryhmän tuomareista, kun spekuloimme asiaa johtoryhmän jäsenten kesken. Hjallis kuitenkin sanoi välittömästi, että valitsisi golf-tapahtuman, koska nyt mitataan asiakkaiden viihtyvyyttä. Koska golf on osa asiakkaiden vapaa-aikaa, on viihtyvyys siellä helpommin toteutettavissa, kuin vahvemmin työhön liittyvässä seminaarissa – olisikin miten hyvin järjestetty tahansa.  Ja napakymppiin hän kommentillaan osui, nyt kun tiedämme tulokset.

Suomen Diilin kolmas tuotantokausi on ollut mielenkiintoista katsottavaa. On ollut jännitystä, naurua, tunteita ja hieman jopa epäselviä rajatapauksia, joita on ratkottu niin kameran takana kuin edessä. Johtoryhmässä on välillä käyty tiukkoja keskusteluita ja välillä taas naurulle ei ole tullut loppua. Hjallis oli jo aikaisemmissa jaksoissa peräänkuuluttanut luovuutta ja samalla linjalla myös maanantaina jatkettiin. Onko stand-up ainoa tapahtumaviihdyttämisen muoto? Mielestäni ei.

Onko luotettavuuden synonyymi tylsä?

Katajanokan tapahtumia ei liene tarvetta kerrata. Hämmennyksen sekaisen hymyn huulilleni toi naisten johtoryhmässä antama arvio siitä, etteivät talouspäättäjät ole ennen stand-up-esitystä nähneet. Johtoryhmässä palattiin muutenkin vahvojen stereotypioiden pariin: taloushallinto on konservatiivista ja ainoa kohderyhmälle sopiva viihdyttämisen muoto olisi ollut sellisti tai lapsikuoro nurkassa. Osasivatko kilpailijat ajatella, että siinä missä jokin toinen asia saa heidät työelämässä syttymään, voi taloushallinto, sen kiehtovuus, numerot ja tunne hallinnasta sekä asioiden sujuvuudesta, olla lähellä tapahtumavieraiden sydämiä? Henkilökohtaisesti olen aina tullut toimeen numeroiden kanssa ja tämä on ohjannut myös omaa työuraani. Kun 90-luvulla kuuntelin laskentatoimen opettajaani, mieleeni tuli monta adjektiivia, mutta yksikään niistä ei ollut ”tylsä”. Lämpimiä terveisiä Astalle Turkuun!

Toimitusjohtajan rooli Hangossa

Väitän, että merkittävä osa tämän päivän liike-elämää ovat yhteistyösuhteet ja verkostoituminen. Diilissä naiset kutsuvat miesten harjoittamaa suhdetoimintaa asiakkaiden mielistelyksi. Laulavat tarjoilijat, tuoreista marjoista tehty mehubaari ja elämysten luominen eivät vastaa asiakassuhteiden kokonaishoitoa, vaan ovat vain pieni osa sitä.

Tulevalta Hangon toimitusjohtajalta toivon vahvojen vuorovaikutustaitojen lisäksi yhteistyöverkoston luomista, ylläpitoa ja sidosryhmävaikuttamista. Hanke on merkittävä koko alueen kehityksen kannalta, jolloin yhteistyötahoja riittää viranomaisista alueen liiketoimintapäättäjiin, yksittäisistä asiakasyrityksistä aina kuluttaja-asiakkaisiin asti. Toimitusjohtaja toimii koko hankkeen esikuvana. Rooli on tärkeä ja suhdetoiminta, tai miksi sitä haluaakaan kutsua, on merkittävä osa hanketta.

Mikäli et ehtinyt katsomaan Visman jaksoa maanantaina, näet sen pe 19.11. klo 20:00 MTV3-kanavalta. Tämän lisäksi jakso on katsottavissa myös MTV3:n netissä: https://www.katsomo.fi/?treeId=343.

Mitä mieltä sinä olit johtoryhmässä esitetyistä päättäjänäkemyksistä? Onko taloushallinto pelkästään tylsää ja konservatiivista? Sana on vapaa. Kerro mielipiteesi.

Terhi Karasjärvi

About

Visma on Pohjoismaiden johtava yritysohjelmistojen, taloushallinnon palveluiden sekä IT-projekti- ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Suomessa Visma-perheeseen kuuluvat yritykset työllistävät yhteensä yli 900 asiantuntijaa ja palvelevat yli 50 000 asiakasta.
Connect with Visma: