Visma Ski Classics –kausi on startannut – toimitusjohtaja lähtee ladulle

Tuhannet ammatti- ja amatöörihiihtäjät osallistuvat maailman rankimpiin pitkän matkan hiihtokilpailuihin Visma Ski Classics -sarjassa joka vuosi. Visman aloittaessa neljännen kautensa sarjan yhteistyökumppanina toimitusjohtaja Øystein Moan pohtii hieman yhteistyötä ja sen merkitystä.

– Visma Ski Classics -sarjan tukeminen viimeisten kolmen vuoden ajan on ollut Vismalle hieno matka. Maastohiihdon ainutlaatuisen maailman kautta olemme saaneet yleisöömme aivan uudenlaisen yhteyden.

Vismasta tuli Visma Ski Classics -maastohiihtosarjan nimisponsori vuonna 2015. Sarja koostuu useasta maineikkaasta pitkän matkan hiihtokilpailusta, joita ovat esimerkiksi Maricalonga, Vasaloppet ja Birkebeinerrennet. Ylläs-Levin 70 kilometrin hiihto päättää kilpailusarjan huhtikuussa. Tämän vuoden uutuus on uusin osakilpailu Engadinin maratonhiihto, joka on myös sarjan kaikkien aikojen ensimmäinen vapaan hiihtotavan kilpailu.

Yhteys yleisöön

Visma Ski Classics -sarja eroaa muista urheilukilpailuista siten, että amatöörit ja ammattihiihtäjät kilpailevat siinä keskenään. Näissä kisoissa kuka tahansa voi siis haastaa maailman parhaat pitkän matkan hiihtäjät.

Joissakin kisoissa Vismalla on paikan päällä nimikkoleiri, jonka Visma Ski Classics -asuntovaunussa hiihtäjät voivat piipahtaa rentoutumassa, juomassa jotain lämmintä ja keräämässä voimia kisan jälkeen.

– Meille on hienoa päästä kilpa-areenoille, tavata hiihtäjiä ja kohdata yleisö. Monet osallistujista edustavat pääkohderyhmäämme, joten kilpailut ovat erinomainen tapa muodostaa vahvoja suhteita uusiin ja vanhoihin asiakkaisiin.

Sekä ammatti- että amatöörihiihtäjät harjoittelevat kilpailuja varten satoja tunteja. Moan kehuu osallistujien sitoutumista ja päättäväisyyttä:

– Hiihtäjät suhtautuvat lajiin yhtä intohimoisesti ja sitoutuneesti kuin me suhtaudumme ohjelmistokehitykseen. Maastohiihtoon liittyvät myönteiset mielikuvat, kuten joukkuehenki, sisu ja kilpailukyky, sopivat täydellisesti yhteen Visman omien arvojen kanssa.

Yhteiskunnallinen vaikutus

Maastohiihto on urheilulajina lähellä monen pohjoismaalaisen sydäntä. Sillä on kasvava fanikunta, joka kisojen katsomisen lisäksi hiihtää itsekin. Moan korostaa yhteistyösopimuksen myönteistä vaikutusta yhteisöllisyyteen:

– Maastohiihto edistää terveellisiä elämäntapoja, ja kilpailusarja vaalii yhteisöllisyyttä eri puolilla Eurooppaa. Yhteistyösopimuksen avulla pystymme osaltamme luomaan tätä upeaa ilmapiiriä ja tuomaan ihmisiä yhteen hienoissa tapahtumissa.

Sitoutuneet työntekijät

Yhteistyön jatkeena Visma on käynnistänyt sisäisen aktivointiohjelman nimeltä #VismaActive. Ajatuksena on edistää työntekijöiden aktiivista elämäntapaa ja saada heidät jakamaan kokemuksiaan sekä innostamaan muita.

– Yhteistyö on lisännyt yhtiön sisäistä sitoutumista. Monet työntekijämme osallistuvat kilpailuihin ja jakavat urheiluhetkiään sosiaalisessa mediassa. Tämä vahvistaa työntekijöiden ryhmähenkeä ja lähettää yleisöllemme tärkeän viestin, Moan selittää.

Kuusi Visman työntekijää Suomesta, Ruotsista ja Norjasta on tänäkin vuonna ottanut haasteen vastaan ja he treenaavat kohti huhtikuun Ylläs-Levin kilpailua. Suomalaisten Annin ja Benin matkaa voi seurata blogissa.

Øystein Moan hiihtäjälegenda Juha Miedon seurassa kauden päätöskilpailun jälkeen Ylläs-Levi-tapahtumassa.

Toimitusjohtaja koki kilpailutunnelman omakohtaisesti osallistumalla kauden viimeiseen Ylläs-Levi-kilpailuun. Moan on jo ilmoittautunut moneen kisaan ja on innoissaan tulevasta kaudesta:

– Odotan kovasti tämän vuoden sarjaa ja toivon, että monet työntekijämme, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme liittyvät seuraamme hiihtoladuille tänä talvena.

Visma Ski Classics -sarjan yhdeksäs kausi alkoi 30. marraskuuta Italian Livignossa.
Visman Facebook-sivun, blogin ja Instagramin kautta pysyy ajan tasalla sarjan tapahtumista koko kauden ajan.

About

Sanna vastaa Vismalla viestinnästä. Työhön kuuluu tiivis yhteistyö Visma-yhtiöiden kanssa Suomessa sekä sparrailu kansainvälisten kollegojen kanssa. Vapaa-aikaa Sanna viettää mieluiten matkustelun ja liikunnan parissa.
Connect with Sanna: