Visma Numeronilla vietettiin Lapsi mukaan töihin -päivää: ”Kivointa oli piirtäminen ja hedelmien syöminen”

Suomessa vietettiin 18. marraskuuta 2016 ensimmäistä kertaa kansallista Lapsi mukaan töihin -päivää. Päivää vietetään, jotta lapset pääsisivät kokemaan, missä heille tärkeät aikuiset tekevät työtä ja toisaalta, jotta työpaikoilla nähtäisiin työntekijöiden lapsia. Kampanjaan osallistui pitkälti yli 300 työpaikkaa, myös me. Teemapäivää Tampereen toimistollamme vietti 4-vuotias Joonatan.

Aiemminkin toimistolla vierailleen Joonatanin ”työpäivä” kului piirtäen ja hän osallistui myös pariin palaveriin. ”Ensimmäinen oli tylsä, mutta toinen jo kivampi”, arvioi Joonatan. Hänen äitinsä arveli, että Joonatan ehkä pääsi tässä välissä jo vähän jyvälle siitä, mitä Visma Numeronilla oikeastaan tehdään.

”Ainakin äiti tekee töitä papereiden ja tietokoneiden kanssa”, Joonatan kuvaili.

Kivointa päivässä oli Joonatanin mielestä toimistolla tarjolla olevien hedelmien syöminen ja piirtäminen. Joonatan yritti antaa yhden taidonnäytteistään kiireisenä hyörineelle toimistusjohtaja Seppo Varpukarille, joten kysyttäessä, kuka Seppo on, vastaus olikin ”Seppo on se, joka menee karkuun.” Lopulta piirrustuksen lahjoittaminen kuitenkin onnistui ja Joonatan kertoi haluavansa tulla käymään taas uudestaan: ”Voisi olla kivaa tehdä tällaisia töitä”.

About

Visma on Pohjoismaiden johtava yritysohjelmistojen, taloushallinnon palveluiden sekä IT-projekti- ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Suomessa Visma-perheeseen kuuluvat yritykset työllistävät yhteensä yli 900 asiantuntijaa ja palvelevat yli 50 000 asiakasta.
Connect with Visma: