Paikkariippumaton ja liikkuva työ edellyttävät, että yhä suurempi osa työhön liittyvistä asioista on helposti hoidettavissa tien päällä ja mieluiten mobiililaitteella. Esimerkiksi kululaskut on helpointa kirjata heti, kun kuitti ostosta syntyy. Silloin laskun voi kirjata vaikka lentoa odotellessa, eikä tarvitse stressata kuittien katoamisesta tai muistaako kululaskun tehdä, kun seuraavan kerran on läppärin ääressä.
M2 kulu- ja matkalaskuohjelmaa käyttää yhteensä yli 1200 asiakasorganisaatiota ja 850 000 loppukäyttäjää. Yhteensä tämä tarkoittaa lähes neljää miljoonaa järjestelmään kirjattua kuittia vuodessa! Ohjelman käyttäjät ovat toivoneet erityisesti mobiilisovelluksen kehitystä ja sitä, että kaikki kulu- ja matkalaskun tiedot kuitteineen voisi lisätä järjestelmään suoraan omalla puhelimella.
Myös meidän mielestämme on tätä päivää, että yhä useampi työvaihe voidaan tehdä mobiilisovelluksella – tai automatisoida täysin, jolloin työaikaa vapautuu tärkeämpiin asioihin.
Mobiilisovelluksen käytettävyyden parantaminen onkin kehitystyömme kärjessä, ja tuomme M2-mobiilisovellukseen useita käyttöä helpottavia ominaisuuksia 2022–2023 aikana.
Kululaskujen tekeminen onnistuu jatkossa helpoiten M2-mobiilisovelluksessa
Mobiilisovelluksen uudet ominaisuudet tulevat käyttöön vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa tuomme parannuksia kulujen käsittelyyn: jatkossa voit tehdä kululaskun alusta loppuun suoraan M2-mobiilissa, aina kuitin lisäämisestä järjestelmään laskun hyväksyttäväksi lähettämiseen asti.
Homma toimii jatkossa siis näin:
- Teet työhön liittyvän oston omalla maksuvälineellä, kuten henkilökohtaisella kortilla tai käteisellä, ja saat kuitin.
- Avaat M2-mobiilisovelluksen ja otat kuitista kuvan sovelluksella.
- Sovellus osaa lukea tiedot kuitista ja erittelee automaattisesti summan, valuutan ja päivämäärän tiedot.
- Lisäät sopivan kululajin ja tarvittaessa kulun selitteen.
- Voit tarvittaessa lisätä ja muokata kulun muita tietoja, esim. oletustiliöintiä.
- Lopuksi lähetät kululaskun hyväksyttäväksi suoraan M2-mobiilisovelluksesta.
Mobiili kululaskujen käsittely on tulossa pilottiin rajoitetulle joukolle asiakkaita lokakuun alussa, jonka jälkeen uusista ominaisuuksista pääsevät nauttimaan kaikki sovelluksen käyttäjät.

Markkinoiden edistynein kulu- ja matkalaskusovellus pian myös matkalaskuille
Tavoitteemme on minimoida aika, joka asiakkaillamme menee kulu- ja matkalaskujen tekemiseen, tarkastamiseen ja hyväksymiseen. Siksi jatkamme edelleen M2 mobiilin kehitystä – kulujen käsittelyn lisäksi työn alla on myös paljon muita ominaisuuksia, jotka tulevat helpottamaan M2:n asiakkaiden arkea. Emme kuitenkaan aio pitää kynttilää vakan alla, vaan tuomme lisää uusia toimintoja M2-mobiilisovellukseen vaiheittain jo tämän syksyn ja talven aikana.
Ensimmäisessä vaiheessa mahdollistamme siis kululaskujen tekemisen omalla maksuvälineellä tehdyistä ostoista. Pian tämän jälkeen onnistuu myös kululaskun tekeminen ostoista, jotka on tehty yrityksen maksuvälineellä. Tämä ominaisuus on tulossa mobiilisovellukseen vielä loppuvuoden aikana.
Eikä siinä vielä kaikki! Ensi vuonna myös matkalaskujen tekeminen helpottuu, kun vuoden 2023 alkupuolella mahdollistamme kotimaan matkalaskujen tekemisen alusta loppuun asti mobiilisovelluksella. Myöhemmin ensi vuonna myös ulkomaan matkalaskujen tekeminen sujuu suoraan M2-mobiilissa, jonka jälkeen käyttäjillä on käsissään Suomen edistynein kulu- ja matkalaskusovellus!
Nyt viimeistään kannattaa ladata M2-mobiilisovellus, mikäli se ei vielä omasta puhelimesta löydy. Voit jo nyt kuvata kuitit ja kerätä ajotiedot GPS:llä ja lähettää ne M2 kulu- ja matkahallintajärjestelmään sovelluksen avulla.
Lataa Visma M2 -sovellus sovelluskaupasta iOS-puhelimille tai Android-puhelimille!
M2:en avulla tallennat kuitit ja kulutiedot mobiilisti milloin ja missä tahansa.