Uratarina: Riku Ranta “Tampuurilla kaikki puhaltavat aidosti yhteen hiileen”

Nimeni on Riku Ranta ja olen IT- ja DevOps-tiimin esimies. Tampuurilla olen ollut töissä 11 vuotta ja urani on edennyt melko orgaanisesti eteenpäin, niin, että vastuuta on tullut tasaiseen tahtiin lisää.

Valmistuin insinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2009. Opiskelin pääaineena mediatekniikkaa ja sivuaineena tuotantotaloutta. Opiskeluaikana tein sivutoimisesti töitä tuottaen raportteja liikkeenjohdolle. Opiskelujen ollessa päättötyötä vaille valmis vuonna 2009, sain vinkin avoimesta paikasta Tampuurilla, joka silloin kulki nimellä Agenteq Solutions. Rekrytointiprosessi sujui pikaisesti ja viikon päästä haastattelusta aloitin jo työt. 

Työurani Tampuurilla käynnistyi Tampuurituesta, jossa aloin ennen pitkään organisoimaan ja tekemään erilaisia päivityksiä Tampuuri-järjestelmään. Vuosien varrella siirryin tekemään lähes samoja töitä IT-tiimiin, lisäyksenä kuitenkin tietokantaylläpitäjän töitä. 2018 sain esimiestyön myötä uusia mielenkiintoisia haasteita ja siitä saakka olen vetänyt IT & DevOps-tiimiä, jonka koen olleen urallani yksi isoimmista muutoksista.

Tällä hetkellä tiimimme vastuulla on sekä sisäinen että ulkoinen IT. Pidämme huolen, että työntekijöidemme työkalut toimivat mutkitta ja että Tampuurin sähköiset palvelut ovat kunnossa. Tiimimme kehittää myös sisäisiä järjestelmiä liiketoiminnan tarpeiden mukaan. 

Visman alle siirtyminen toi IT:lle suuria muutoksia, joiden läpivienti oli iso ponnistus – toki myös koko yritykseltä. Olen ylpeä koko porukasta, miten nopeasti mukauduimme uusiin toimintatapoihin ja saimme henkilöstön omaksumaan uudet järjestelmät sekä työkalut niinkin nopeassa aikataulussa. 

Visma Tampuuri on mahtava työpaikka ja täällä olen viihtynyt loistavasti! Ilmapiiri on ystävällinen ja kaikki puhaltavat aidosti yhteen hiileen. Vinkkinä uraansa aloitteleville sanoisin saman mitä ensimmäinen esimieheni aikoinaan sanoi: mikäli jotain sovitaan, täytyy voida luottaa että asia tulee tehdyksi. Tätä olen myös itse noudattanut työurani aikana.

Riku Ranta, IT- ja DevOps-tiimin esimies, Visma Tampuuri

8