Siirry sisältötekstiin

Uni ja päätöksenteko

Univaje aiheuttaa keskittymis- ja oppimisvaikeuksia. Muistatko arkiaamun, jolloin heräsit virkenä ja levänneenä? Koska se oli? Tapahtuuko sitä usein vain ainoastaan viikonloppuisin?

Uni ja päätöksenteko

Muistatko arkiaamun, jolloin heräsit virkenä ja levänneenä? Koska se oli? Tapahtuuko sitä usein vain ainoastaan viikonloppuisin?

Mitä uni on?

Määritelmän mukaan uni on heikentyneen tietoisuuden tila, jossa liikkuminen ja reaktiot ulkomaailmaan ovat rajoittuneita. Unen aikana on kevyempiä ja syvempiä vaiheita. Tarvitsemme unta muun muassa kehon ja aivojen palautumiseen. Se, paljonko tarvitsemme unta, on yksilöllinen.

Usein huomaan nykyisessä yhteiskunnassa ilmiön, missä nostetaan jalustalle kunnianhimoisia suorittajia, jotka pärjäävät vähäisellä unimäärällä. Uni koetaan olevan pakollinen paha. Tulee kuitenkin muistaa, että valvominen sekä unihäiriöt aiheuttavat väsymystä sekä voivat johtaa vakaviin terveysongelmiin.

Emme malta mennä nukkumaan

Unilääketieteen tutkimukseen erikoistuneen professori Steven Lockleyn mukaan aikuiset ihmiset nukkuvat liian vähän monesta eri syystä. Lapsiperheissä on yleinen ajatus, että kun lapset vihdoin menevät nukkumaan, alkaa vanhempien oma aika. Työn ja perheen sovittaminen on haastavaa. Arjen kiireet eivät jätä ylimääräisiä tunteja päivään.

Herääminen kesken unien

Unta häiritsee myös herääminen kesken unien. Ennen nukkumaanmenoa olisi hyvä saada tyhjennettyä mieli päivän aikana tapahtuneista asioista. Kun herää keskellä yöllä, tuntuvat nämä päivän murheet ja huolet suuremmilta. Ennen nukkumaanmenoa on hyvä kirjoittaa paperille, mitkä murheet mieltäsi painavat.

Väsynyt mieli ja päätöksenteko

Univaje aiheuttaa keskittymis- ja oppimisvaikeuksia. Jos kärsit univajeesta, verenkiertosi vähenee aivokuoressa, joka prosessoi päätöksentekoa. Samalla aivojen pelkoihin liittyvässä mantelitumakkeessa aktiivisuus lisääntyy. Unilääketieteeseen erikoistuneen tohtori Robert Rosenbergin mukaan tämä vaikuttaa merkittävästi päätöksentekoon, suunnitelmien tekemiseen ja keskittymiskykyyn.

Vanha sananlasku nukkua yön yli on saanut tiedeyhteisön huomion useissa eri tutkimuksissa. Näissä on mallinnettu päätöksentekoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. On tutkittu tiedostetut ja tiedostamattoman mielen roolia osana päätöksentekoprosessia. Yhteistä tutkimuksille on, että univajeella on merkitystä. Väsynyt mieli tekee huonoja ratkaisuja.

Yllätä itsesi tänään ja rauhoitu yöhön 10 minuuttia aiemmin kuin yleensä. Toista tämä huomenna. Ylläpidä tätä viikko ja huomaa vaikutukset! Unirytmin korjaaminen vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Se ei ole helppoa, mutta se on tehtävissä.

Kauniita unia!

Suosituimmat