Roolikohtainen dashboard
Kun talousjohtaja saapuu aamulla töihin, häntä kiinnostaa nähdä tilannekuva yrityksen taloudesta. Räätälöidystä dashboardista tilannekuva hahmottuu yhdellä vilkaisulla. Näkymään saadaan esimerkiksi yhteenveto yrityksen käteisvaroista, tulevien kuukausien ennakoiduista menoista ja tuloista, sekä erääntyneiden maksujen määrä.
Varastopäällikön intressit ovat hyvin erilaiset ja hän hyötyy siitä, että saa reaaliaikaisen tilannekuvan varastotoiminnoista. Varastopäällikön dashboardilta näkyvät esimerkiksi ajoissa toimitettujen tuotteiden määrät, jälkitoimitukset, hyllytettävät tuotteet, toimitusmääräykset ja saapuvat palautukset.

Arvokasta reaaliaikaisissa avainluvuissa on datan tarjoama ennustevoima ja näkymä tulevaisuuteen. Mitä tapahtuu huomenna, mitä kuukauden kuluttua? Mihin poikkeamiin pitää reagoida heti?
Sen lisäksi, että dashboard antaa työntekijälle tärkeää informaatiota, voi sitä pitää myös reaaliaikaisena työlistana. Vilkaisu omalle roolille räätälöityyn dashboard-näkymään ohjaa työntekijää aloittamaan työnteon aina kriittisimmistä tehtävistä.
Tarjolla on erilaisia dashboardeja
Toiminnanohjausohjelmistoja on tarjolla monenlaisiin tarpeisiin ja yrityksen onkin hyvä tutustua vaihtoehtoihin huolella. Tarjoaako ERP omalle toimialalle tarvittavat toiminnallisuudet vai kenties ainoastaan osan niistä?
Hyvä esimerkki on jo yllä käytetty tukkukauppa, joka tarvitsee reaaliaikaista näkyvyyttä niin taloushallinnon kuin varastojen puolelle. On turha tuskailla pelkän taloushallinto-ohjelman varassa ja yrittää pysyä kartalla esimerkiksi jälkitoimituksista muistinvaraisesti. Kun käytössä on toiminnanohjausohjelmisto, joka kattaa taloushallinnon lisäksi logistiikan toiminnot, ovat tiedot jälkitoimituksista nähtävissä automaattisesti.
Resurssien riittämättömyys ja manuaalisen työn määrä voivat johtaa siihen, että työntekijä turvautuu mutuun. Työnteko ei tällöin ole tehokasta, mikä pahimmillaan näkyy asiakkaalle huonona asiakaskokemuksena. Kun käyttöön otetaan omaa työtä tukeva ohjelmisto, ei työntekijän aika kulu datan ajamiseen ja Excel-taulukoiden läpikäymiseen. Työssä voidaan keskittyä tärkeiden työtehtävien ratkomiseen ja arvon tuottamiseen asiakkaalle.