Siirry sisältötekstiin

Tunnelmia Management Trainee -vuodelta

Robinin Management Trainee -vuodesta on jo 7 kuukautta takana ja toiseksi viimeinen projekti on käynnistynyt äskettäin.

Management Trainee -vuodesta on jo 7 kuukautta takana ja toiseksi viimeinen projekti on käynnistynyt muutama viikko sitten. Vaikka trainee-ohjelma on ollut erittäin intensiivinen, olen oppinut itsestäni sekä työntekijänä että persoonana paljon, ja oppimiskäyrä viime vuoden elokuun lopusta lähtien on ollut todella jyrkkä.

Trainee-vuoden aikana pääsee johtamaan viittä eri Visman kannalta strategisesti tärkeää projektia ja syventymään uuteen aiheeseen noin 10 viikoksi kerrallaan. Visman koon ansiosta projekteja on monenlaisia ja omien kokemuksieni perusteella Vismalla annetaan paljon vastuuta ja luotetaan täysin työntekijän kykyyn tehdä päätöksiä ja suunnitella projekteja alusta loppuun. Yksi ohjelman parhaista puolista on myös ollut se, että projektien aiheisiin sekä sijainteihin on päässyt traineena itse vaikuttamaan hyvinkin paljon. Olen itsekin päässyt kokeilemaan sitä, mikä mahdollisesti voisi tulevaisuudessa kiinnostaa enemmänkin. Tämän lisäksi projekteista saatu kokemus projektijohtamisesta, uusien ihmisten kanssa työskentelystä ja uusien asioiden nopeasta oppimisesta on hyödyksi missä tahansa tulevaisuuden tehtävässä.

Yksi ohjelman parhaista puolista on myös ollut se, että projektien aiheisiin sekä sijainteihin on päässyt traineena itse vaikuttamaan hyvinkin paljon.

Ensimmäisessä projektissani kokosin tietoa ulkoisille sidosryhmille ja Visman omistajien due diligence-prosessia varten Visman pääkonttorilla Oslossa. Olen opiskellut rahoitusta Hankenilla, joten oli kiinnostavaa nähdä miten tällainen DD-prosessi toimii käytännössä. Kirjoitin kuitenkin graduni siitä, miten yritysten vastuullisuus vaikutta operatiiviseen kannattavuuteen ja riskiin, ja toiveeni päästä tekemään töitä yritysvastuun parissa toteutui jo toisessa projektissani, kun sain tehtäväksi valmistella Suomen Vismalle vastuullisuusstrategiaa Helsingin toimistolta käsin. Valmistamani strategiaa ja lähestymistapaa vastuullisuuteen pääsin kolmannessa projektissani implementoimaan Oslon pääkonttorilta käsin koko Vismalle. Projektin aikana pääsin muun muassa puhumaan vastuullisuudesta Visman koko HR-organisaatiolle (noin 120 hengelle) HR:n keshityspäivillä Oslossa, keräämään Visman yksiköiden toimitusjohtajien kantoja asiaan, sekä pitämään vastuullisuus-workshopin edustajille eri puolilta Visman organisaatiota. Yritysvastuun kehittäminen on jatkuva prosessi, ja olen alusta asti (ja olen edelleen varsinaisen projektin päättymisen jälkeenkin) ollut mukana Visman uudessa vastuullisuusryhmässä suunnittelemassa miten Visma-konserni voi kehittyä ympäristö-, ja yhteiskuntavastuu-asioissa taloudellisesti järkevällä tavalla.

Sain mahdollisuuden puhua vastuullisuudesta Visman HR Development-päivillä Oslossa.

Kolmen korkeamman tason strategisten projektien jälkeen, teen tällä hetkellä projektia yhdelle Suomen liiketoimintayksikölle. Olen mukana kehittämässä yksikön johdon raportointia. Tätä blogipostausta en kuitenkaan kirjoita Helsingin konttorilta, vaan istun perheeni mökillä Porvoon läheisyydessä, eristäytyäkseni koronavirukselta. Etätyö toimii kuitenkin vismalaisena melko hyvin myös luonnon ympäröimänä, ja online-tapaamiset hoituvat helposti tietokoneen ja hyvän verkkoyhteyden kautta. Eristäytyminen on myös tuonut omat haasteensa, varsinkin näin uuden projektin alussa.

Mökiltä etätyö onnistuu helposti.

 

Trainee-ohjelman aikana luodun laajan verkoston kautta, ideoita ja eri näkökulmia työelämään liittyvissä asioissa on helposti saatavilla sekä tämän vuoden että edellisten vuosien Management Traineiltä, projektien omistajilta ja omalta Visma-mentorilta. Meillä on esimerkiksi viikoittainen palaveri tämän vuoden trainee-porukan kanssa, jossa voi jakaa sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia ja saada vertaistukea trainee-vuoden eri tilanteisiin. Tämän ja viime vuosien traineet ovat myös kirjoittaneet omista projekteistaan ja kokemuksistaan, niistä voit lukea lisää täällä (Visman kansainvälinen blogi, englanniksi) ja täällä (Visma Ruotsin blogi, ruotsiksi). Täältä voi myös seurata Traineiden Instagram-tiliä.

 

Management Traineet Oslossa.

Kaiken kaikkiaan Management Trainee -ohjelma on ollut erittäin antoisa ja vuoden aikana oppimiani tietoja ja taitoja tulen varmasti tarvitsemaan ja käyttämään tulevaisuudessakin. Visma tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia trainee-vuoden jälkeenkin, ja ennen kesää meille traineille tullaan esittämään Visman syksyllä tarjoamia rooleja, mahdollista jatkosopimusta varten.

Suosituimmat