Nykyään alati muuttuvassa työelämässä joudumme myös usein uusiutumaan ja ylittämään rajojamme, mikä on omiaan lisäämään stressiä. Meidän yrityksemme liittyi osaksi Vismaa keväällä 2016 ja tämän myötä olemme käyneet läpi monia muutoksia ja uudistuksia viimeisen puolentoista vuoden aikana. Varmasti jokainen meistä on ylittänyt melko monesti oman mukavuusalueensa rajat, välillä vastentahtoisesti ja välillä suurella innokkuudella. Tässä prosessissa on ollut varsin tärkeää muistaa oma palautuminen ja voimavarojen tankkaus.
Aina joskus asioilla on tapana loksahtaa odottamatta yhteen ja itse sainkin nämä edellämainitut asiat mukavasti niputettua erässä tapauksessa.
“Älä mene sinne!”
Puolitoista vuotta sitten minua pyydettiin kentän laidalta mukaan tuuraamaan vetäjiä Vaasan Palloseuran Junnuliigan harjoituksissa. Hieman arkaillen astelin kentälle ja yritin vaikuttaa vakuuttavalta näiden 4-6 vuotiaiden edessä. Lapsiryhmän ohjaaminen saati junnuvalmennus olivat kummatkin kaukana omalta mukavuusalueeltani ja varmasti tämä näkyi suorituksessa. Noh, tunti meni ja lopputulos vaikutti ehkä etäisesti jalkapalloharjoituksilta.
Sama toistui myös seuraavalla viikolla ja sen jälkeen jo varovasti kysyttiinkin voisinko jatkaa joka viikko. Edelleen tunsin oloni varsin epävarmaksi ja epäilin omaa osaamistani asiassa, päivääkään en ole seurassa pelannut enkä vielä pari vuotta sitten edes pahemmin välittänyt futiksesta. Se pieni ääni pään sisässä huusi kuin kiukkuinen valmentaja, “Älä mene sinne!”. Tässä kuitenkin törmäsin erääseen huonoon tapaani, osaan nimittäin harvoin vastata ”ei”. Siinä sitä sitten oltiin, opettelemassa futiksen opettamista junnuille. Sokea ohjaa kuuroa vai miten se nyt menikään…
Kaiken kuitenkin oppii niin halutessaan ja homma alkoi sujua. Lapset tuntuivat viihtyvän ja itse vetäjäkin alkoi saada harjoituksissa jännityspulssin alle 140 lyönnin. Melko pian huomasin myös mielenkiintoisen seikan – aina harjoitusten jälkeen oli kumman rentoutunut olo. Hetken asiaa pohdittuani totesin, että eihän minulla ole ollut tuntiin aikaa murehtia työasioita ollenkaan. Keskittyminen oli pakko keskittää harjoituksiin, kun 20-25 nappulaa juoksentelee ympäri kenttää.
Yhteisöllisyys, yrittäminen ja palaute
Nyt tätä puuhaa on takana jonkin aikaa ja on palkitsevaa huomata oma kehittymisensä alueella jossa ei kuvitellut ikinä olevansa. On myös mahtavaa huomata millainen yhteisöllisyys seurassa vallitsee, eikä lasten välitöntä palautetta voi mitenkään sivuuttaa, asioita ei kierrellä vaan ne sanotaan suoraan. Vahva yhteisöllisyys ja ylpeys omasta tiimistä kantaa hedelmää samalla tavalla kuin työpaikallakin – Kun ihmiset puhaltavat yhteen hiileen, yrittävät parhaansa ja tukevat toisiaan näkemyseroista huolimatta, saadaan mahtavia tuloksia aikaan.
Lapset ylittävät harva se päivä mukavuusalueensa rajat. Miksemme siis mekin? Saatat yllättyä positiivisesti siitä mitä löydät ottamalla askeleen normaalista poikkeavaan suuntaan.
Kuulostiko hauskalta? – Voit myös kuunnella Radio Vaasan tekemän haastatteluni Vaasan Palloseuran Junnuliigatoiminnasta täältä.
