Lakimiehen työpäivän kulku
Kun kerron työskenteleväni insolvenssioikeuden parissa Visma Duetto Oy:ssä, monen kuulijan kulmakarvat kohoavat ja seuraava kysymys on, mitä työnkuvaani oikeastaan kuuluu. Sinänsä kysymys on vaikea, koska jokainen päivä on aidosti erilainen, enkä aamulla töihin tullessa pysty tarkkaan ennustamaan, mitä kukin päivä tuo tullessaan.
Joka aamu avaan ensimmäisenä sähköpostin ja tarkistan edellisen illan aikana kansiooni kilahtaneet sähköpostit. Useimmiten tarkistettavaa ei ole kovinkaan paljon, sillä sähköposteja lähetetään ja vastaanotetaan pääasiassa virka-aikana ja tuolloin pyrin vastaamaan saapuneisiin sähköposteihin välittömästi tai vähintäänkin muutaman tunnin kuluessa riippuen päivän muista velvollisuuksista.
Päivän aikana hoidan hyvin erityyppisiä toimeksiantoja. Teemme kylki kyljessä yhteistyötä Visma Dueton perintäasiantuntijoiden kanssa ja siksi iso osa päivän työstä liittyy oikeudelliseen perintään ja perintäasiakkaiden juridiseen palveluun ja konsultointiin. Hoidamme muun muassa ulosotto- ja konkurssiperintää sekä riitaisia saatavia. Normaalina päivänä puhun paljon puhelimessa sekä asiakkaiden ja velallisten että valtion viranomaisten, kuten käräjätuomareiden ja ulosottomiesten, kanssa.
Riitaiselle saatavalle ratkaisu neuvottelulla tai oikeudenkäynnillä
Riitaisten saatavien osalta toimenkuvaamme kuuluvat neuvottelut toimeksiantajan ja velallisasiakkaiden kanssa, haastehakemusten ja lausumien laatiminen sekä oikeudenkäyntiasiamiehenä toimiminen. Käymme paljon käräjämatkoilla eli asiakkaiden kanssa oikeudenkäynneissä eri puolilla Suomea. Prosessoinnin pääsääntönä on, että riita-asia laitetaan vireille vastaajan kotipaikan käräjäoikeudessa, mikä on vienyt minut vuoden sisällä Helsingistä, Kuopion kautta aina Kemiin asti. Kokemusta on karttunut niin käräjäoikeus- kuin hovioikeustasoltakin. Lähes poikkeuksetta käräjämatkoilla kuluu useampi päivä ja tällöin työ on erittäin intensiivistä yhden tapauksen parissa työskentelyä: käsittelyyn valmistautumista, mahdollisten todistajien kanssa keskustelua ja oikeudenkäynnissä esitettävien argumenttien viimeistelyä.
Erilaisia toimeksiantoja yritysjuridiikan saralla
Hoidamme myös perintään liittymättömiä toimeksiantoja. Yleisimpiä toimeksiantoja ovat erilaisten sopimusten laadinta ja sopimusneuvottelut. Olemme laatineet muun muassa osakassopimuksia sekä yritysmuodon muutoksia koskevia sopimuksia sekä tarkistaneet jo olemassa olevien sopimusten ehtoja vastaamaan asiakkaan tarpeita. Asiakkainamme on myös ulkomaisia yrityksiä, joten kieli ei mene solmuun, vaikka pitäisi asioida tai laatia sopimuksia ruotsiksi tai englanniksi.
Lakimiehet kouluttavat
Olennaisena osana työtämme on myös asiakkaiden koulutus. Käymme kouluttamassa asiakkaita esimerkiksi luottopolitiikasta, sopimusoikeudesta ja reklamaatioista joko asiakkaan luona tai laajempien kurssien merkeissä Helsingin keskustan Visma-talossa. Koulutamme asiakkaita ja yhteistyökumppaneitamme myös lukuisissa webinaareissa. Koska jokaisella juristillamme on hieman erilaiset erikoistumisalueet, myös koulutusvaihtoehtoja on lukuisia, sillä teemme kaikki räätälöityjä koulutuksia erityisosaamisalueistamme.
Juristin työ Visma Duetto Oy:ssä on todella monipuolista ja vaihtelevaa. Perintätoimistossa haastavia tilanteita tulee eteen harva se päivä, mutta oikeastaan juuri se on työn suola, joka saa minut viihtymään ja kehittymään työssäni. Niinhän sitä sanotaan, että ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee!
Haluatko lisätietoa reklamaatioiden hoidosta? Olemme koonneet uuteen oppaaseemme toimintaohjeita reklamaatioiden hoidosta.
Lataa uusi maksuton oppaamme täältä>>

Anna-Erika Mäkitalo, Visma Duetto Oy
lakimies