Minulla on käynnissä neljäs hiihtotalvi aikuisiällä. Kauden alkua on odotettu syksystä asti kärsimättömänä. Lämpöaaltojen takia Uusimaa on kärsinyt lumen puutteesta. Vesisateessa Espoon Oittaalla 1,3 kilometrin latua hiihtäessä sadan hiihtäjän kanssa miettii, että onkohan laji oikea Etelä-Suomen sääolosuhteisiin. Mutta silti löydän itseni vesisateesta suksien kanssa uudestaan ja uudestaan.
Mikä saa ruuhkavuosien keskellä elävän toimitusjohtajan vesisateeseen hiihtämään?
Tammikuussa pääsin kuulemaan psykologi Tiia Arjanteen erinomaisen luennon “Aivot ja stressi”. Minulle oli yllätys, että trauma ja stressi kertovat samoista asioista, ovat toisilleen läheisiä sukulaisia. Tämä herätti ajattelemaan stressiä vakavana uhkana terveydelle. Stressi-sanasta on mielestäni tullut jopa laajalti viljelty trendisana kuvaamaan tämän hetken työelämää. “Mitä kuuluu? -Eipä mitään, kiirettä töissä ja vapaalla. Välillä menee stressin puolelle.” Kuulostaako tutulle?
Arjanteen luennolla viimeistään ymmärsin, että kun puhumme stressistä psykologisella tai fysiologisella tasolla, emme puhu vähäpätöisestä asiasta. Stressiä on olemassa niin positiivista kuin negatiivista. Positiivisessa stressissä pieni kortisoli- ja adrenaliinihumala auttaa meitä välillä huikeisiin suorituksiin. Ylittämään itsemme. Stressi voi olla myös negatiivista, sairauden tila, ja se voi kroonistua niin mieleen kuin kehoon. Stressin häätämiseksi meidän tulee saada poistettua kehosta ylimääräinen kortisoli. Kortisoli on lisämunuaisten erittämä hormoni. Se auttaa meitä sopeutumaan stressiin, mutta aiheuttaa myös ikäviä oireita, mikäli kehon kortisolitasot ovat koholla pidemmän ajan.
Stressi-sanasta on mielestäni tullut jopa laajalti viljelty trendisana kuvaamaan tämän hetken työelämää.
Hyvä tapa päästä eroon kortisolista ovat mm. itkeminen ja hikoilu. Liikunta vapauttaa aivoissa hyvän olon endorfiineja. Tämä auttaa lievittämään stressiä. Hiihtäessä huomaan rauhoittuvani, koska en pysty ajattelemaan hirveästi muuta. Joudun edelleen keskittymään hiihtotekniikkaani. Perinteisessä hiihdossa on useampia tekniikoita, joita tulee käyttää maaston mukaan: vuorohiihto, yksipotkuinen tasatyöntö, tasatyöntö ja haarakäynti. Tekniikoita on myös muita, mutta näillä perustekniikoilla pärjää Oittaalla.
Arki-iltoina huomaan usein olevani hieman nuukahtanut. Tästä syystä olen huomannut, että ulkoilmassa liikkuminen tekee hyvää kiireisen ja istumista sisältävän työpäivän jälkeen. Hiihto virkistää niin mieltä kuin kehoa. Myös mieltä painavat asiat helpottavat usein lenkillä. Viikonloppuisin yritän päästä hiihtämään heti aamusta. Lauantai on pitkä pk (peruskestävyys) -päivä. Tällöin lenkin tuomaa virtaa riittää loppupäivään ja iltaan. Bonuksena olen huomannut, että niska-hartiaseutu ja selkäni ovat pysyneet hyvässä kunnossa hiihtokaudella liikkeen ja aktiivisuuden seurauksena.
Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä stressinhallinnan keinona: hiihto parantaa yöunieni laatua. Hyvin nukuttu yö on minulle stressinhallintaa parhaimmillaan. Minulla on ollut Oura-älysormus käytössä jo lähes 1,5 vuotta, joten yöllinen unistatistiikka on käynyt jo varsin tutuksi. Kunhan vältän liikkumista liian myöhään, palkitsee myös Ouran päivittäisillä kruunuilla hyvin treenanneen, palautuneen ja levänneen kehon.
Miten sinä hillitset ja hallitset stressitasojasi? Onko sinulla hyviä vinkkejä muille kanssakulkijoille?
