Tunnistearkisto: TIIMA

Syötteen tilaus

Kohti Ylläs-Leviä, osa 7: Lähtölaskenta

Loppuvuosi 2016 päättyi treenimielessä samalla tavalla kun syksy oli edennyt. Erä 8- tai 10km-lenkkejä joulupyhien läpi ja vielä uudenvuoden päivänä. Sen jälkeen alkoi pakastamaan ja näytti siltä että lunta tulisi jäädäkseen. Oli korkea aika investoida niihin suksiin. Minulle tehtiin selväksi, että tasatyöntö sopisi minulle lyhyillä matkoilla ihan hyvin, mutta kokemattomuus vain aiheuttaisi 67 km matkalla sen, että hiihtosafari vaihtuisi nopeasti ...
Työn tekeminen ja ohjelmistot muuttuvat

Tulevaisuuden tekijät pitää huomioida jo nyt

Maailma on muuttunut. Omasta viiteryhmästäni en tunne kovin montaa henkilöä, joka uskoisi työskentelevänsä nykyisten tehtävien parissa samalla työnantajalla vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Työvoiman liikkuvuus, kuten työn tekemisen erilaiset muodot, ovat kiistatta tämän päivän työkulttuuria. Omalla sukupolvellani, ja minua seuraavilla sukupolvilla on täysin erilaiset lähtökohdat uran luomiseen kuin 50- ja 60-luvulla työuraansa käynnistäneillä.