Kun olin pieni, lempileikkini oli puhelimessa puhuminen. Pyörittelin numeroita lankapuhelimeen ja juttelin niitä näitä. Joskus linja yhdistyikin vahingossa, ja voi sitä hämmästyksen määrää! Tätä nykyä puhelimessa puhuminen on osa työtäni Visma.net Expense -matka- ja kululaskusovelluksen tuessa. Nyt langan toisessa päässä on kuitenkin oikeita ihmisiä, joita pääsen auttamaan.
Nykyään puhelimella on mahdollista tehdä paljon muutakin kuin soittaa: voi tarkistaa sähköpostin, kuvata videoita tai vaikkapa napata kuitista kuvan ja lähettää sen kululaskuna hyväksyttäväksi. Uskon, että sähköistäminen on sekä säästänyt aikaa että selkeyttänyt ajoittaista paperikaaosta. Enää asiakkaan ei tarvitse esimerkiksi murehtia sitä, kerkeääkö hän postittaa viranomaisilmoituksen ajoissa.
Puhelimessa juttelusta pidän edelleen. Asiakkaiden mieltä askarruttavia kysymyksiä yhdessä sidosryhmien kanssa ratkoessani sujuva viestintä korostuu. Erityisesti minua ilahduttaa, jos voin jotenkin parantaa toisen päivää, ja välillä puhelu asiakkaan kanssa päättyykin molempien raikuvaan nauruun. Tärkeimpänä pidän kuitenkin kuuntelemisen taitoa, joten asiakkaiden kanssa tulee usein juteltua yhtä ja toista siinä sivussa. Yksikään kohtaaminen ei ole samanlainen, ja välillä kielikin saattaa vaihtua englanniksi.
Nykyaikana kollega voi asua toisella paikkakunnalla tai jopa eri maassa, mutta kuulumisia, iloja ja suruja vaihdetaan silti lähes päivittäin. Vismalle tullessani hämmästyin, miten yhtä suurta perhettä näin iso yritys voikaan olla. Tiimit koostuvat asiantuntijoista, jotka välittävät aidosti ja tekevät työtä rakkaudesta lajiin. Olen varma, että tämä välittyy myös asiakkaillemme, sillä hymyn kuulee äänestä.
Kiinnostaako työ kunnianhimoisessa ja mukavassa porukassa? Katso avoimet työpaikat Vismalla »
Elina Heikkilä
