Siirry sisältötekstiin

Rajapintojen vuosi, kokonaisvaltaisempi Fivaldi

Fivaldin kuluneeseen vuoteen on kuulunut kehityksen näkökulmasta paljon uusia kasvoja ja tiivistä työtä Fivaldin uudistusten eteen. Tänä vuonna olemme julkaisseet lukuisia uusia ominaisuuksia. Mukana on ollut paljon rajapintatyötä sekä myynninhallintaan liittyviä parannuksia monipuolistaen ja helpottaen kumppaneidemme ja asiakkaidemme arkea. Lisäksi olemme paiskineet töitä sen eteen, että pääsemme jättämään ei-niin-haikeat hyvästit Javalle ja lanseeraamaan uuden, selainpohjaisen sovellusikkunan.

Yhteistyöllä enemmän 

Kuluneena vuonna olemme julkaisseet Fivaldiin useita uusia rajapintoja, mutta mitä tämä tarkoittaa asiakkaillemme? Rajapinnat mahdollistavat sen, että asiakkaamme voivat yhdistää useiden palveluiden parhaat puolet ja tieto liikkuu automaattisesti Fivaldin ja muiden yrityksen käytössä olevien järjestelmien välillä. Rajapinnan ansiosta esimerkiksi verkkokauppa-alustan kautta tehdyt tilaukset voidaan jatkossa siirtää automaattisesti suoraan Fivaldin myynninhallintaan. Näin Fivaldia käyttävä yritys voi reaaliaikaisesti seurata myyntiään Fivaldista, laskutus on helppoa ja tilitoimiston puolella kirjanpidossa säästetään aikaa ja vältytään manuaaliselta työltä.

Pitkällä tähtäimellä tavoitteenamme on Fivaldi, jolla taloushallinnon ydintoiminnot sujuvat nopeammin ja helpommin kuin muilla markkinoiden palveluilla. Samaan aikaan haluamme tarjota laajemman kokonaisuuden, jossa tiedot liikkuvat vaivattomasti ja automaattisesti Fivaldin ja esimerkiksi alan parhaiden toiminnanohjaus-, varastonhallinta- ja verkkokaupparatkaisujen välillä. Pohjimmiltaan kyse on siis kokonaisvaltaisen ja asiakasta palvelevan kokonaisuuden tarjoamisesta yhteistyöllä.

Vuoden 2021 julkaisut

Integraatiokumppaniemme vahvuuksien hyödyntäminen yhdessä Fivaldin kanssa ei vain laajenna asiakkaidemme mahdollisuuksia sujuvoittaa liiketoimintaansa, vaan antaa myös enemmän aikaa Fivaldin tiimille uudistaa ja jatkokehittää taloudenhallinnan ydintoimintoja. Asiakaslähtöisyys on toimintamme kulmakivi ja vuonna 2021 olemmekin rajapintojen lisäksi työstäneet useita uudistuksia asiakkaidemme toiveiden pohjalta. Alla olevasta kuviosta näet kaikki kuluneen vuoden julkaisut.

Visma Fivaldin tuotekehitysjulkaisut tammi-lokakuu 2021.

Fivaldin sadonkorjuuaika saapuu 

Tänä vuonna olemme julkaisseet monia uudistuksia Fivaldiin, mutta suuri osa tekemästämme työstä on tapahtunut pinnan alla. Tämä kuitenkin muuttuu ensi vuonna, kun koittaa sadonkorjuuaika ja pääsemme yhdessä asiakkaidemme kanssa nauttimaan tuotteen kaikkien aikojen merkittävimmistä uudistuksista. 

Suurin uudistus tulee olemaan Fivaldin uusi selainpohjainen sovellusikkuna. Uudistuksen myötä sanomme siis hyvästit Javalle, ei enää Javan asennusta koneelle tai käynnistystiedoston latailua. Uusi sovellusikkuna on moderni ja kätevästi siellä missä sinäkin, internetin selaimella. Uudistuksen jälkeen sovellusikkunan avaaminen on helppoa ja nopeaa, ja käyttö onnistuu millä tahansa tietokoneella vaikka Javaa ei koneelle olisikaan asennettu. Tilitoimiston on myös helpompi suositella ja ohjeistaa asiakkaitaan yhteiskäytön pariin.

Panostamme jatkossa entistä enemmän Fivaldin käyttäjäkokemukseen ja olemmekin vahvistaneet Fivaldi-tiimiämme käyttäjäkokemuksen rautaisilla osaajilla. Tavoitteenamme on kehittää Fivaldia johdonmukaisemmaksi yhtenäistämällä toimintojen toimintalogikkaa. Näin uudenkin käyttäjän on helppo omaksua Fivaldin monipuoliset ominaisuudet.

Loppuun on vielä mainittava ensi vuonna julkaistava mobiilisovellus, jonka avulla yritys saa skannattua kuitit helposti suoraan kirjanpitäjälle. Ei enää kuittien metsästystä kissojen ja koirien kanssa, jotta ne voidaan toimittaa kirjanpitäjälle. Mobiiliskannaus tuo Fivaldin jokaisen asiakkamme taskuun, säästää aikaa ja on helppo ensimmäinen askel taloushallinnon sähköistämiseen erityisesti perinteisille mappiasiakkaille.

Lue myös:

Visma Fivaldi kehittyy – uudet ominaisuudet ja työtavat parantavat käyttökokemusta

Visma Fivaldi on Suomen käytetyin taloushallinnon ohjelmisto

Lisää työtä tehostavia toiminnallisuuksia – näin Visma Fivaldin kehitys jatkuu

9 syytä, miksi Visma Fivaldi on tilitoimiston paras valinta tulevaisuuteen

Fivaldi tukee jatkossakin tilitoimiston mappiasiakkaita

Visma Fivaldia kehitetään yhdessä asiakkaan kanssa

Visma Fivaldia kehitetään kohti avoimempaa taloushallintoa

Tutustu Visma Fivaldiin: fivaldi.fi

Suosituimmat