Poimi vastavalmistuneet tulevaisuuden osaajiksi

Pian koittaa jälleen korkeakoulujen lukuvuoden päätös, jolloin vastavalmistuneet opiskelijat suuntaavat kohti työmarkkinoita. Olen huomannut tämän jälleen kerran itsekin HR-järjestelmäämme saapuvien työhakemusten määrän kasvuna.

Tällä hetkellä rekrytointi Vismassa on hyvin aktiivista. Yrityksemme kasvaessa voimakkaasti, avoinna on juuri nyt laskennan ja palkkahallinnon tehtäviä, toimistosihteerin tehtävä sekä myynti- ja markkinointikoordinaattorin pesti henkilölle, jolla on terävä kynä.

Jatkaaksemme taloushallinnon johtavana palveluyrityksenä, tarvitsemme vahvaa osaamista ja oppimiskykyä. Siksi rekrytoimme Vismalle myös vastavalmistuneita taloushallinnon opiskelijoita tulevaisuuden osaajiksi.

Vastavalmistuneilla taloushallinnon opiskelijoilla saattaa olla tänä päivänä vaikeuksia työllistyä koulutustaan vastaavassa työtehtävässä. Meillä asia on kuitenkin usein päinvastoin.

Visma Services Oy on toiminut jo pitkään eräänlaisena taloushallinnon alan korkeakouluna, jossa vastavalmistuneet ovat haluttuja työntekijöitä. Tarjoamme heille ainutlaatuisen mahdollisuuden hyödyntää osaamistaan käytännössä. Työtehtävät kehittyvät taitojen kasvaessa yhä vaativammiksi ja vastuullisemmiksi.

Olemme tänäkin keväänä rekrytoineet kokeneiden asiantuntijoiden lisäksi myös tulevaisuuden kykyjä, vastavalmistuneita kauppatieteiden maistereita sekä taloushallinnon tradenomeja ja merkonomeja. Vastavalmistunut saa usein työparikseen kokeneen asiantuntijan, nimetyn mentorin, jonka kanssa hän toimii tiiviissä yhteistyössä ja kehittyy taloushallinnon vahvaksi ammattilaiseksi. Vastavalmistuneella on tämän lisäksi takanaan myös oman tiimin tuki.

Visma jatkaa kasvuaan, ja tarjoaa nyt ja tulevaisuudessa monipuolisia tehtäviä, joissa riittää haasteita. Asiakkaamme ja pohjoismainen organisaatiomme antavat työskentelylle myös vaihtelevan ja mielenkiintoisen toimintaympäristön.

Koskaan ei voi kuitenkaan olla täysin valmis taloushallinnon asiantuntija. Eräs esimies yrityksessämme onkin sanonut osuvasti, että sinä päivänä kun hän osaa kaiken toimialastaan, on jo aika jäädä eläkkeelle.

Salla Andersen
HR Manager

About

Connect with Jaana: