No fear! Tietokonekerhon ainoa tyttö otti haasteen vastaan

Kysyimme pitkäaikaiselta vismalaiselta, Terhi Karasjärveltä, miten hän on päätynyt Vismalle ja ohjelmistoalalle ylipäänsä. Terhiltä löytyi myös hyviä havaintoja alan tapahtumien vessajonotilanteesta sekä vinkkejä IT-uraa pohtivalle.

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Terhi Karasjärvi, Ekonomi/ Kauppatieteiden maisteri, 44-vuotias perheenäiti. Olen ollut Visma Passeli Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2012.

Miten päädyit nykyiseen työtehtävääsi? 

Headhunter soitti vuonna 2007, että oletko kuullut yrityksestä nimeltä Visma. En ollut kuullut. 

He kuulemma valmistavat ERP:iä. Puhelun jälkeen menin Googleen ja kirjoitin hakukenttään ERP. Opin kerrasta ERP = Enterprise Resource Planning. Ymmärsin samalla, että toimialalla on kommunikaatiohaaste. Jo silloin käytin näitä ohjelmia, mutta tekniset termit tuntuivat kaukaisilta.

Mitä olet opiskellut? 

Olen valmistunut Turun Kauppakorkeakoulusta. Pääaineeni oli johtaminen ja organisointi. Sivuaineina opiskelin mm. kansantaloustiedettä ja markkinointia. Työelämässä olen jatkanut opintoja laidasta laitaan aina sen hetkisen työnkuvan tarpeen mukaan. Tällä hetkellä olen suorittanut psykologian perusopinnot ja syksyllä toivottavasti on vuorossa aineopinnot työn ohessa. Koen, että opinnot auttavat asiantuntijatyön johtamisessa ja aihe kiinnostaa. 

Mitä muita kiinnostuksen kohteita/harrastuksia sinulla on?

Kestävyysliikunta on lähellä sydäntä. Innostun helposti. Minut on helppo saada lenkkiseuraksi, kunhan vauhti ei ole liian kova. Olen toiminut ryhmäliikuntaohjaaja 26 vuotta ja tätä teen edelleen viikonloppuisin.

Tavoitteeni on innostaa ihmisiä liikkumaan ja saada liikunnasta positiivista virettä elämään. Liikunta läpi elämän on oma motto ja haluan viedä liikunnan ilosanomaa omalta osaltani eteenpäin.

Mikä on sinulle tärkeää työnantajassa? 

Mielenkiintoinen toimiala, kasvava ja alati muuttuva organisaatio, työntekijöitä arvostava ilmapiiri. Ei ole yhtä tiettyä asiaa, on monta asiaa ja niiden yhteissumma. Tämä oli asia, mihin heti kiinnitin huomiota jo vuonna 2008 aloittaessani Vismalla. Vismalla muutos on jatkuvaa ja kasvuvauhti on ollut hurja. Aloittaessani meitä oli koko konsernissa 1500 työntekijää, joista Suomessa 300. Tänä päivänä Suomessa on jo enemmän työntekijöitä (1533) ja koko konsernissa yli 11 000. Matka on ollut nopea, työ ollut muuttuvaa ja jos haluat haasteita, niin niitä on tarjolla. Vismalla tasa-arvo on toteutunut hienosti ja työssä riittää tavoitteita. Saan olla oma itseni, vivuttaa vahvuuksia ja heikompiin kohtiin on apua tarjolla.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on IT-alalla naisena olemisesta?

Olin 80-luvulla ala-asteen tietokonekerhon ainoa tyttö. Kyseisen kerhon vetäjä oli mahtava. Vasta aikuisena ymmärsin, että tytöt ja teknologia eivät ole aina kulkeneet käsi kädessä. Toimiala, työnkuva tai työtehtävä eivät mielestäni ole sukupuolikohtainen asia. On totta, että naisia on IT-alalla erityisesti johtotehtävissä vähemmän. Huomaan sen toimialan seminaareissa ja tapahtumissa. Miesten vessaan on pitkä jono, naisten vessat ovat olleet välillä suhteellisen tyhjiä. Nyt ne ovat vähitellen täyttyneet ja se ilahduttaa minua. Women in Tech, Mimmit koodaa ja muut naisia IT-alalle kannustavat toimenpiteet ovat lähellä sydäntäni. 

Visma women in techVoin lämpimästi suositella toimialaa kaikille tytöille, mimmeille, naisille ja naisenmielisille. Usko itseesi, pyydä ja ota vastaan apua tarpeen mukaan. Naisilla on paljon vahvuuksia, mutta haaste on välillä, ettemme aina usko niihin itse. Itse olen saanut palautetta, että pitäisi luvata enemmän. En soita liikaa suutani, en usko olevani jokaisen asian erityisasiantuntija. Minulla on asiantuntijat sitä varten, joiden osaamiseen nojaan. Keskityn isoon kuvaan ja sen toimittamiseen.  Sen mitä lupaan, sen toimitan. Myönnän kyllä, että raflaavampaa olisi luvata kuu taivaalta ja toimittaa se 100 metriä maanpinnan yläpuolella.

Mitä sanottavaa sinulla on naisille, jotka pohtivat uraa IT-alalla?

Vuonna 1998 korkeakouluopiskelijoiden rekryihin erikoistunut yritys soitti minulle. Kello oli iltapäivällä jo yli neljän. Heidän työpäivä oli päättynyt, mutta hänellä oli haaste. Rekrytoijan pitäisi löytää työntekijä pörssiyrityksen IT-osastolle seuraavaksi aamuksi klo 8. Tehtävän kesto olisi kolme työpäivää ja kuulosti niin vaikealle, ettei kukaan opiskelija ollut uskaltanut ottaa sitä vastaan. Rekrytoija oli epätoivoinen. Olin kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja vastasin, kuten kaikki muutkin. En ikinä. Kuulostaa aivan liian vaikealta tehtävältä. Ei ole minun juttu. Joku toinen on parempi. Rekrytoija jatkoi suostuttelua ja selvitti minulle jopa paperisesta bussiaikataulusta, että millä bussilla pääsisin Turun Ylioppilaskylästä kyseisen yrityksen työpaikalle. Jostain syystä hellyin. En tiedä miksi. Palkka oli 32 markkaa tunnissa. Luonnollisesti siitä maksettiin vielä verot ja se vähensi opintorahan määrää, koska tulorajani olivat jo täynnä. Kyse oli puhtaasti haasteesta. Matkalla työpaikalle bussissa mietin, että seison kolme työpäivää vaikka päälläni. Periksi en anna. Parhaani teen ja se riittäköön. 

Olin kolmatta päivää em. paikassa, kun työnantaja kysyi voinko jäädä pidemmäksi ajaksi. Päädyin työskentelemään yrityksessä 10 vuotta. Tarinan opetus? No fear. Kun kaikkesi annat ja parhaasi teet, niin yleensä se riittää. Ja jos ei riitä, niin sitten se ei ollut sinun paikkasi. Mutta jos et yritä, niin et voi ikinä tietää. Itse uskon jalka oven väliin mottoon. Ensiksi näytetään mitä osataan, otetaan nöyrästi palaute ja opit vastaan sekä yritetään uudestaan. Uskon, että lapsuuteni joukkueurheilutausta on ollut tässä hyvä opettaja. 

15