Muutoksessa tilitoimisto ei jää yksin

Tilitoimistoilla on suuri rooli taloushallinnon sähköistymisessä. Monet vanhat toimintatavat muuttuvat manuaalisesta automaattiseksi, osan vanhoista työtavoista jäädessä jopa kokonaan pois. Muutoksen myötä taloushallinnon toiminnot sujuvat nopeammin. Tilitoimiston edustajana sinun on hyvä varmistaa, että olet saamassa muutokseen ohjelmistokumppanin, joka pystyy tarjoamaan syvällistä sähköistymisen osaamista ja kumppanuutta, jotta nyt käsillä oleva, tilitoimistoalan suurin murros onnistuu. Tämä vaatii ohjelmistotalolta ja tilitoimistolta yhteisiä tavoitteita, vuorovaikutteista tekemistä ja sitoutumista muutoksen tekemiseen.

Sähköisiin taloushallinnon palveluihin siirtymisen vauhti onkin kiihtynyt viime aikoina. Tarjolla on oppimisprosessi, jonka polulle meitä kaikkia tarvitaan kulkemaan. Ne, jotka tässä muutoksessa ovat mukana ajoissa, ovat varmistamassa liiketoimintansa jatkuvuuden myös tulevaisuudessa. Ryhdytään siis hommiin!

Tilitoimistojen asiakastuntemus sähköistysprojektin hyödyksi

Jokainen tilitoimisto pystyy halutessaan tunnistamaan asiakkaissaan sellaisia, joilla olisi mielenkiintoa lähteä sähköistämään tilitoimistopalveluitaan. Tähän potentiaaliin on hyvä tarttua yhdessä. Koko prosessia ei tarvitse sähköistää kerralla ja aloittaa voit vaikka vain yhden asiakkaan kanssa. Pienin askelin on hyvä edetä. Ohjelmistotalojen rooli on tarjota tilitoimistoille kaikki se tuki, jota tilitoimisto tarvitsee asiakkaansa taloushallinnon sähköistämiseen. Varmista, että ohjelmistotalolla, jota olet valitsemassa, on vuosien kokemus taloushallinnon sähköistämisestä. Opit, kopit ja sudenkuopat ovat jo selvillä ja ratkaisut kuoppien ylittämiseksi myös!

Kun ohjelmistotalon ja tilitoimiston välillä vallitsee syvä luottamus ja toiminta on tasavertaista kumppanuutta, varmistat, että molemmat osapuolet antavat muutoksessa osaamistaan joka lopulta näkyy asiakkaasi saamana hyötynä. Tilitoimiston vahvuus on sen asiakastuntemus. Sähköistymisen kautta se tulee todelliseen hyötykäyttöön, kun perustekemisen automatisoituessa tilitoimistolle mahdollistuu tarjota parempaa ja syvempää palvelua liittyen mm. liiketoiminnan kehittämiseen ja analysointiin.  Yhdistämällä voimamme pystymme auttamaan yhä useampia asiakkaita.

” Kun ohjelmistotalon ja tilitoimiston välillä vallitsee syvä luottamus ja toiminta on enemmän tasavertaista kumppanuutta kuin pelkkään asiakassuhteeseen perustuvaa, varmistat, että molemmat osapuolet antavat muutoksessa osaamistaan joka lopulta näkyy asiakkaasi saamana hyötynä.”

Aito yhteistyö toteutuu kumppanuusohjelmassa

Koska sähköinen murros on jo meneillään, pitää se ottaa osaksi tilitoimistoyritysten strategista toimintaa ja palvelumalleja. Suomessakaan sähköisen järjestelmän yhteiskäyttö asiakkaan ja tilitoimiston välillä ei ole vielä oletusarvo. Muutos tulee olemaan tulevina vuosina radikaali.

”Ohjelmistotalojen merkittävimmäksi tehtäväksi nouseekin nyt tilitoimistojen tukeminen tässä isossa muutosvaiheessa. Jos ohjelmistotaloilla on tilitoimistoille huolella rakennettuja kumppanuusohjelmia, auttavat ne tilitoimistoja muutoksen hallinnassa ja läpiviemisessä.”

Kumppanuusohjelmien hyötyjä ovat muun muassa:

  1. Yhteinen liiketoimintamahdollisuus ja mahdollisuus menestyä ja hyötyä kaupallisesti sähköistymisestä
  2. Ilmainen kumppanituki: kumppanitilitoimistojen nimetyt yhteyshenkilöt, kumppanitiimi ja monipuoliset tukimateriaalit oppaineen ja videoineen
  3. Ilmaiset koulutukset, koulutusmateriaalit ja tapahtumat
  4. Ilmainen käytön tuki omalle käytölle ja asiakaskäyttöönottoihin
  5. Ilmainen markkinointiapu ja työkalut käyttöön

”Taloushallinnon sähköisiä palveluita tuottavana yrityksenä haluamme olla tilitoimistoille aito kumppani, joka tukee tilitoimistoja heidän askeleissaan kohti sähköistä taloushallintoa.”

tappervesapekkasoftware

 

Vesa-Pekka Tapper
Myyntijohtaja
Visma Software Oy

 

 

 

Tilitoimisto, näin siirryt pilveenLataa maksuton opas:

4 uuden liiketoimintamallin kulmakiveä

suunta.visma.fi

About

Visma on Pohjoismaiden johtava yritysohjelmistojen, taloushallinnon palveluiden sekä IT-projekti- ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Suomessa Visma-perheeseen kuuluvat yritykset työllistävät yhteensä yli 900 asiantuntijaa ja palvelevat yli 50 000 asiakasta.
Connect with Visma: