Siirry sisältötekstiin

Mitä hyötyä ja kenelle sinä tuotat?

Kun ajatellaan hyvin mustavalkoisesti, kaikella työllä on yksi lopullinen tavoite. Auttaa jotain toista ihmistä tavalla tai toisella. Kokemus työn merkityksestä on yksi motivaation ja hyvinvoinnin kulmakiviä. On surullista, että niin moni työntekijä kokee, ettei häntä ja hänen tekemistä arvosteta töissä, tai ei löydä syvempää merkitystä työlleen. Mennään vain töihin.

Keynote puhe

Sain kipinän tähän aiheeseen, kun erään kartonkitehtaan ulkomaiset asiakkaat kertoivat innoissaan, että täällä tehdään maailman parhaita banaanilaatikoita. Jäin miettimään meneekö viesti kartonkitehtaan valvomon yövuorolaisille, millaista iloa loppuasiakkaat kokevat heidän työpanoksensa seurauksena.

Tässä johto ja esimiehet saavat katsoa peiliin. Heidän tehtävänään on tulkita, oivalluttaa, selventää, innostaa, kertoa ja kuvailla, mihin kaikkeen ja miten se vaikuttaa, mitä me tänään vastuullisesti ja ammattimaisesti teemme. Eikä ainoastaan kertoa ja kuvailla, vaan myös havainnoida, esittää, ja saattaa yhteen tekijöitä ja niitä, jotka kokevat tyytyväisyyttä, apua, helpotusta, jopa onnellisuutta siksi, että joku jossain osaa, viitsii ja tekee asioita sovitusti ja oikein.

Tietysti monet työntekijät ja ammattilaiset tuottavat suoran hyödyn omalla työllään, ja saavat siitä välittömän palautteen tai mielihyvän, kun näkevät työnsä jäljen. Mutta paljon on työtä suunnittelussa, alkutuotannossa, valmistuksessa ja logistiikassa, jossa loppuasiakas ja hänen hyötynsä ovat fyysisesti kaukana. Työtä, jonka me loppukäyttäjät otamme itsestäänselvyytenä.

Olemmeko onnellisuusbisneksessä?

Onneksi tuotteiden ja palveluiden ympärille on yhä enemmän rakennettu tarinoita, jotka nostavat esiin niitä, joiden ansiosta tuote tai palvelu on valmis jakeluun. Monet onnellisuustutkijat esittävät, että yksi onnellisuuden suurimpia lähteitä on se, kun tekee toisille hyvää. Mitäpä jos otetaan ryhtiliike, ja osoitetaan viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä, miten tuoda loppuasiakkaan tai käyttäjän hyödyt esille tekijöille tavalla, joka ei vain lisää tietoa, vaan nostattaa ylpeyden ja tyytyväisyyden tunteita, jotka taas lisäävät motivaatiota ja sitoutumista. Siksi, että minä vastuullisesti ja ahkerasti teen ja toimin, mahdollistuvat kohtaamiset ja tapahtumat, joissa ilo, tyytyväisyys ja onnellisuus ovat keskeisiä tunteita.

Mieti itseäsi tilanteessa, jossa läikähti ilo, tyytyväisyys tai onnellisuus hyvässä seurassa tai yksin. Todennäköisesti olit jossain tilassa ja ympärilläsi oli materiaa, energiaa, valoa, kalusteita, virikkeitä, ruokaa ja juomaa, ja sait palvelua. Näit tai kuulit jotain mielenkiintoista tai kaunista. Kaikki se oli osana mieleenpainuvan tunnekokemuksen syntymisessä. Ja joku jossain on suunnitellut, valmistanut, kuljettanut, asentanut tai muuten vaikuttanut siihen, että siitä on tullut totta, ja sinä korjasit hyödyt. Monilla varsin arkisilla asioilla taas ennaltaehkäistään turhautumista, pettymystä, huolta, epätoivoa, jopa pelkoa, ja luodaan näin tilaa ilolle, tyytyväisyydelle ja onnellisuudelle. Olisiko niin, että aika monet ovat lopulta tavalla tai toisella onnellisuusbisneksessä. Mitäpä jos kerrotaan se heille, ja osoitetaan arvostusta ja kiitollisuutta. Ja muista – pieni ääni ei kuulu, eikä pienet teot näy. Osoitetaan se ISOSTI!

Markku Silventoinen
Kirjoittaja on Muutostoimisto Flow:n partneri ja muutoskonsultti.
http://www.flow.fi/

Suosituimmat